Category: lappi

Juhannus itikkainvaasion kourissa

Jo aikaisin keväällä päätimme Timon kanssa, että vietämme juhannuksen eräretkellä. Repoveden kansallispuisto on ollut to do -listalla jo hyvän aikaa. Etäisyys Tampereelta vaatisi hiukan enemmän aikaa kuin perus lauantai–sunnuntai-retken ja aiemmin sopivaa hetkeä ei ole tullut. Nyt tilaisuus tuli, ja tartuimme siihen hanakasti.

Päätin hyödyntää reissua Vuorenvalloitus-valmistautumiseen ja sisäänajaa juhannuksen ajan uusia kiipeilykenkiäni. Ne ovat olleet jalassa vasta yhdellä viikonloppureissulla ja tietysti haluaisin käyttää niitä mahdollisimman paljon ennen lähtöä Mont Blancille elokuussa. Niinpä muiden tallustaessa Repoveden hyvinhoidetuilla poluilla kepeissä maastolenkkareissa, minä kiehutin varpaitani vuorikiipeilykengissä. Mutta kolmen päivän kävely “monoissa” oli hyvää harjoitusta monellakin tavalla.

Janiina Ojanen Repovedellä
Repovesi-seikkailu alkakoon, Trangot jalassa!
Kuva. Timo V.

Sääennuste oli luvannut juhannukseksi aurinkoista ja todella lämmintä säätä. Taivas oli eräretkelle sopivasti puolipilvinen, kun saavuimme Lapinsalmen parkkipaikalle perjantaina päivällä. Ihmisiä, onneksi tosin pääosin päiväretkeläisiä, oli paljon. Hiukan väkimäärästä huolestuneina astelimme polulle ja toivoimme joukon hälvenevän, kun pääsisimme syvemmälle alueelle.

Tämän reissun tavoitteena ei olisi pitkä vaellus, vaan enemmänkin leppoisa leireily ja kesäisen luonnon tunnelmointi. Minua kuitenkin poltteli päästä Olhavanvuorelle katsomaan Olhavan kallioseinää, joka on eräs suomalaisen seinäkiipeilyn keskeisiä paikkoja.
Timo tietää, ettei minusta ole istuskelemaan kahta päivää nuotiolla. Niinpä suunnitelma oli sekoitus kaikkea toivottua. Ensimmäisenä päivänä kiertelisimme hiukan alueen eteläpäätä ja saapuisimme hyvissä ajoin Kuutinkanavalle, jossa yöpyisimme. Illalla ohjelmassa olisi kokkailua ja nuotioon tuijottelua. Seuraavana aamuna ottaisimme mukaan lounaan ja painelisimme Olhavalle. Paluumatkalla tavarat mukaan ja siirtymä uuteen yöpymispaikkaan.

Perjantaina retkemme alkoi Lapinsalmen riippusillan ylityksellä. Ruuhkan vuoksi sillan ylitystä ei ollut liiemmälti aikaa fiilistellä. Mutta onhan se hieno! Suurin osa ihmisjoukosta jäi alkupään nuotiopaikoille. Mutta siitä huolimatta kaipaamaamme hiljaisuutta ja yksinolon tunnetta ei päässyt syntymään. Vastaantulijoita oli tasaisesti ja vesillä paljon liikennettä. Kaikilla maisema- ja nuotiopaikoilla oli useampiakin porukoita. Päätimme olla harmittelematta asiaa vaan keskittyä olennaiseen.

Eräkenkien eri variaatioita…

Ja kylläpä Repovesi onkin kaunis! Vaihteleva maasto, veden jatkuva läsnäolo ja runsas kasvillisuus tekivät luonnossa liikkumisesta vaihtelevan elämyksen. Nautin reippaasta etenemisestä, ja polku rullasi jalkojen alla mukavasti.

Ensimmäisen yön leiripaikalla Kuutinkanavalla oli ahdasta, mutta onnistuimme löytämään muista leiriytyjistä erillään olevan telttapaikan. Opimme kantapään kautta, että kostea, lämpöinen sola ei ole optimaalinen leiripaikka: ilta oli melkoista taistelua itikoita vastaan, ja yön aikana järveltä noussut sumu kasteli kaikki varusteemme. Itikkataiston keskelläkin ilta meni rattoisasti nuotiopaikalla ihmisten kanssa turistessa.

Hulinasta huolimatta juhannusaaton kohokohta minulle oli yksinäinen hetki, kun köllähdin Kuutinkanavan laiturin nokkaan Jon Krakauerin “Into Thin Air” -pokkarin (kertoo Krakauerin traagisesta Mount Everest -kokemuksesta) kanssa. Laituri keinui mukavasti, aurinko paistoi ja pieni tuulenvire piti hyttyset loitolla. Tarina tempaisi minut mukaansa ja vesi liplatti rentouttavasti… Havahduin hyvä tovi myöhemmin todetakseni, että jos kesken lauseen kuva tummuu, taitavat nokoset tulla tarpeeseen.

Janiina Ojanen lukee Into Thin Air Jon Krakauer
Päiväunilta yllätetty
Kuva: Timo V.

Lauantaina pomppasin hereille aamulla kuudelta. Puuroa vatsaan ja kohti Olhavaa! Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi repunkantajaksi ja eväidemme lisäksi pistin laukkuun vielä ylimääräistä tavaraa painoksi. Treeni pitää ottaa aina sieltä, mistä sen saa! Timo pakkasi eväänsä reppuuni naureskellen, että tottakai hän uhrautuu Vuorenvalloitus-valmistautumiseni vuoksi kulkemaan ilman kantamuksia.

Maisemat senkun kaunistuivat. Ja ahnaiden itikoiden määrä kasvoi. Onneksi Timo oli nakannut itikkaverkkohatun ostoskoriini taannoin kaupassa. Itikkainvaasio sai meidät myös pohtimaan Halti-reissua ja sitä, että räkkä ei vielä välttämättä ole ohi, kun saavumme käsivarteen. On siis valmistauduttava melkoiseen itikkataistoon sielläkin.

Timo ja Olhavan kallioseinä

Olhavan jylhät kalliot ovat kyllä pysäyttävä näky! Puskat kuhisivat kiipeilijöitä, ja sain itseni kiinni tuijottamasta haikeasti puiden oksissa lepääviä valjaita. Vaikka minun seinäkiipeilytaidoillani Olhavan haastavilla kallioseinillä päästäisiin tuskin kovinkaan korkealle. Tämä kuitenkin muistutti, että minun pitää viestitellä Sakulle (seinä- ja kalliokiipeilyä harrastava kaverini) ja pyytää päästä mukaan kalliokiipeilyreissulle taas kohentamaan seinäkiipeilytaitojani hiukan.

Laskeuduttuamme Olhavanvuorelta päätimme ennen paluumatkaa kiertää Olhavanlammen, jotta näkisimme kiipeilyseinän paraatipuolen kauempaa.

Päivän mittaan kilometrejä kertyi mukava määrä, ja sain kaipaamaani liikettä. Matkalla toisen päivän leiripaikkaan pääsimme myös tekemään ylityksen toisella Repoveden kuuluisuudella, käsikäyttöisellä Ketunlossilla.

Iltasella saavuimme leiripaikkaamme Määkijään, hurmaavaan niemennokkaan, jonka ympärillä avautuvat huikaisevat järvi- ja metsämaisemat.
Sää oli kauniin aurinkoinen ja lämmin. Toisen illan kohokohdaksi luonto tarjosin minulle pienen yllätyksen, kun näin uivan rantakäärmeen. En ole milloinkaan nähnyt uivaa käärmettä luonnossa. Innoissani loikin rantakallioilla sitä katsomassa, ja Timo varmisteli naureskellen:
– Nakkaatko puhelimesi tänne, ihan vaan varmuuden vuoksi…

(Viimeksihän kikkailuni rantakallioilla päättyi köpelösti: Kiipeilykenkien koeajo ja spontaani karaistumisharjoitus)

Juhannussunnuntai valkeni huikaisevan kauniina. Aamuauringon paisteessa kävelimme autolle. Repoveden polut olivat autiot.  Maisema pääsi oikeuksiinsa, kun ilma ei täyttynyt ihmisten ja veneiden äänistä, ja luonto heräili raukean rauhallisesti uuteen päivään. Totesimme, että alueella täytyy ehdottomasti vierailla uudestaan, hiljaisempana ajankohtana. Sitten kun ensimmäiset yöpakkaset ovat nitistäneet itikat. Nimittäin molemmat saimme muistoksi juhannuksesta uskomattoman määrän itikanpistoja.

Hyvää harjoitusta Lappia varten, totesimme kihnuttaessamme punaisia paukamia.

Vuorenvalloitus Janiina Ojanen

Haltille aavejahtiin! – myyttien erämaa odottaa vaeltajaa

Ennen Mont Blancille lähtöä edessä on toisenlainen seikkailu: vaellamme Timon kanssa Halti-tunturille. Käsivarressa, Norjan rajalla sijaitsevalla Haltilla on Suomen korkein kohta 1323,6 m. Itse huippu, jonne tietysti halajamme, on Norjan puolella 1328 metrin korkeudessa.

Vaelluksen suunnittelu on vielä kesken, mutta luultavasti etenemme perinteistä Kalottireittiä mukaillen. Tutkimiemme matkakertomusten ja oppaiden mukaan vaeltajat taittavat noin 55 kilometrin matkan yleensä 4–5 päivässä. Maasto on paikoitellen hiukan haastavaa ja sääolosuhteet arvaamattomat, joten oppaat suosittelevat, ettei matkaan lähdetä liian tiukalla aikataululla.

Keskiyön tikkupulla vaeltajan polulla pitää, minut ainakin.
Kuva: Timo V.

Tärkeintä on nauttia vaelluksen elämyksestä, ja siksi emme halua pitää kiirettä. Minulle pitää luultavasti hankkia jonkinlaiset suitset, jotta Timo voi aina pidätellä kuolaimista, jos alan paahtaa eteenpäin liian suurella innolla. Suunnittelimme varaavamme reissuun kuusi päivää, jotta voimme rauhassa poikkeilla matkan varrella mielenkiintoisissa paikoissa kuten Pitsuskönkään vesiputous, Meekonlaakso ja Saivaara. Tietysti meitä kiinnostavat myös muut alueella olevat tunturit, joita voisi käydä huiputtamassa. Eräs vaihtoehto on paluumatka eri reittiä. Mutta kerron lisää, kun suunnitelmat selkiytyvät.

Käsivarren pohjoisin tunturiseutu on karua maisemaa. Kivikkoa ja kalliota silmänkantamattomiin. Matka kohti Haltia on lievää nousua. Sää on usein tuulinen. Toukokuussa siellä on vielä täysi talvi, ja kesäkuussa sulava hanki ei kanna vaeltajaa. Juhannuksesta alkaa räkkä eli verta imevien itikoiden joukkoesiintymä, joka tekee matkaajan oloista todella ikävät.
Niin määritimme matkamme ajankohdaksi elokuun alun. Voi olla, että itikoista on kiusaa vielä silloinkin, mutta toivomme pahimman räkän olevan ohi. Luultavasti vielä parempi aika olisi elokuun lopulla… mutta silloin minä olen jo Alpeilla.

Otamme Halti-vaellukselle teltan mukaan ja mahdollisesti osan öistä hyödynnämme erätupia. Puuraja on jäänyt kauas taa eli nuotiohommista ei ole toivoa. Jos vaikka sää on huono, voi olla oikein hyvä päästä välillä laakeasta kivikosta neljän seinän sisään.

Minua kiehtoo pohjoisen erämaa suuresti. Joskus kauan sitten olen vaeltanut Saariselällä, mutta muuten vaellukseni ovat suuntautuneet etelämmäs. Nyt matkaamme suoraan pohjoisimpaan Lappiin, jylhiin maisemiin, joissa saamme taas muistutuksen omasta pienuudestamme ja luonnon mahtavuudesta.

Kun olin lapsi, luin tuhansia sivuja Kreikan ja Rooman mytologiaa, Kalevalaa ja vaikka mitä vanhoja tarustoja. Ei siis ihme, että minua kiehtovat myös Lapin tarusto ja legendat. Haltiin mystiikkaa liittyykin paljon, koska alue saamelaisille pyhää tunturialuetta, jossa on paljon seitoja eli pyhiä palvontapaikkoja. Olen jo löytänyt hienoja ja jännittäviä tarinoita, vaikka olen vasta ihan pikkuisen tutkinut tulevan kohteemme taustoja.

Vaelluskumppanini viime syksynä
viikonloppuretkellä

Erityisesti mieltäni hivelee tarina (Tarujen tunturit, Asko Kaikusalo), jossa Halti oli muinaisen jättäläisheimon päällikkö. Tarinassa jättiläiset kokoontuvat tanssimaan Saana-jättiläisen häitä Malla-neidon kanssa. Mustasukkaisuusdraaman johdosta juhlimaan saapuneet jättiläiset päätyvät kesken häiden taistelemaan toisiaan vastaan. Taistelun tiimellyksessä he vahingossa vapauttavat taian, joka aiheuttaa jäävyöryn. Jäävyöry hautaa jättiläiset alleen ja jähmettää heidät. Morsiamen ja hänen äitinsä kyynelistä syntyy Kilpisjärvi. Tarina elää vieläkin, sillä häävieraiden vaatteiden riekaleet ilmestyvät joka syksy ruskan väriloiston muodossa muistuttamaan meitä muinaisesta tragediasta. Hui, miten ihanan kamalan romanttista!

Sitten ovat kummitustarinat. Eräs paikka, jonne haluamme mennä, Porojärven laaksoon vuonna 1937 rakennettu Jogasjärven autiotupa, lempinimeltään Maahistupa, jossa kerrotaan kummittelevan.

Vanhan tarinan mukaan sota-aikana tuvalla menehtyi Norjasta paennut sotakarkuri. Pari päivää myöhemmin tuvalle saapui pari muuta sotakarkuria, jotka löysivät menehtyneen miehen. Koska olosuhteet olivat hirvittävät ja miehet menehtymäisillään, he pelastivat omat henkensä syömällä kuolleen sotakarkurin lihaa ennen tämän ruumiin hautaamista.
Menehtynyt, osittain syödyksi tullut vankikarkuri ei saanut rauhaa vaan kummittelee edelleen tuvalla maahisen muodossa. Öisin tuvalla on kuultu miehen voihketta.

Aution Maahistuvan vanhoissa vieraskirjamerkinnöissä vilisee havaintoja menninkäisestä, mutta nyt modernimpana aikana nämä merkinnät ovat vähentyneet. Ehkäpä sotakarkuri on viimein saanut rauhan…tai sitten se odottaa meitä…

No siis tietenkin meidän pitää mennä katsomaan, tapaammeko maahisen! Virallisesti en usko kummituksiin. Mutta rakastan tarinoita, ja minulla on vilkas mielikuvitus ja ehkä siksi pikkuinen taipumusta taikauskoon, (ainakin silloin, kun olen sellaisella tuulella).
Kyllä Timoa ja minua nauratti, kun fiilistelimme yöpymistä aavetuvalla. Jos vaikka sattuisi hiukankin tuulisempi yö, voin kuvitella itseni peura-ajovaloissa-ilmeellä, kyyhöttämässä pimeän tuvan nurkassa kyyneleitä nieleskellen ja kuolleen miehen voihketta kuulostellen!

Uskon, että vaellus antaa tilaisuuden paitsi nauttia upeasta luonnosta myös heittäytyä mukaan sen tarinoihin. Erämaassa eivät kännykät kuulu. Olen jo kaupoissa katsellut ja etsinyt sitä tärkeintä vaellusvarustettani: pientä muistikirjaa ja kynää, joilla saan kirjattua ylös matkatarinamme. Kotiin päästyämme lupaan tallentaa senkin matkakertomuksen tänne ja kertoa, kohtasimmeko aaveita, ja miltä tuntui vaeltaa jähmettyneen jättiläisen harteilla.

P.s.  Jos olet käynyt Haltilla, kerro ihmeessä kokemuksiasi ja anna suosituksia paikoista, reitistä, varusteista ja niin edelleen. Ja vinkit hyvistä tarinalähteistä ovat myös tervetulleita!

Halti Kartta

Page 2 of 2

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén