Tag: Suuri huiputus

Suuri huiputus -kirja julkaistu!

Pitkä odotus on päättynyt, ja esikoisteokseni Suuri huiputus on julkaistu!

Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Olen nimittäin viettänyt aikaa koettaen kiteyttää, mistä kirjassani lopulta on kysymys. Se on omituisen vaikeaa, kun itse kuitenkin olen koko teoksen paperille pusertanut. Ehkä se on hyväkin – nimittäin toivon, että kirja voisi edustaa eri ihmisille erilaisia asioita, sillä jokainen lukee ja tulkitsee tarinan oman kokemuksensa kautta.

Mutta tässä yhdenlainen ajatus siitä, mitä kirjani on minulle:

Ennen kaikkea Suuri huiputus on seikkailu- ja kasvutarina, jonka toivon innostavan ihmisiä tavoittelemaan omia unelmiaan, mitä ne sitten ovatkaan. Toivon, että kirja muistuttaa, että jokainen voi oppia (ja tehdä) lähes mitä vain, jos on valmis sitoutumaan ja tekemään töitä haaveidensa eteen. Halusin myös piilottaa riveille ylistyksen kauniille ja ihmeitä täynnä olevalle maailmalle ja luonnolle.

Vuorikiipeilyn aakkosten opettelun lomassa Suuri huiputus peilaa modernia naista tämän monien roolien ja niihin liittyvien odotusten kautta. Sanotaan, että nainen voi saada kaiken: uran, lapsia, rakkaussuhteen, ystäviä ja vaativan harrastuksen. Mutta onko se todellisuudessa mahdollista – ja millä hinnalla?

Kirjan kirjoittaminen sai minut toistuvasti palaamaan hyvän vanhemmuuden teemoihin: mihin meillä on oikeus ja tarkoittaako oikeutus, että valinta on oikein? Saako vanhemman rakkauden vaikeudesta puhua? Millainen on hyvä äiti ja milloin oikeuden tuohon “titteliin” menettää – entä kuka sen päättää? 

Oman äitiyden pohdiskelu johdatti minut tarkastelemaan suhteita omiin vanhempiini. Havaitsin, kuinka mustavalkoisesti olen suhtautunut heihin – silloinkin, kun olen vaatinut itselleni oikeutta olla kaikkea yhtä aikaa.

Väitän, että jokainen vanhempi päätyy satuttamaan lastaan jollain tavalla, useimmat monilla tavoilla elämän eri vaiheissa. Se johtuu yksinkertaisesta mutta helposti unohduksiin painuvasta syystä, että jokainen vanhempi on vanhemmuuden ulkopuolella kokonainen ihminen intohimoineen, pelkoineen, kunnianhimoineen ja epäonnistumisineen. 

Kirja ja sen sanoma muuttuivatkin yllättävän paljon kirjoitusprosessin aikana, ja kirjoittaminen kasvatti minua ehkä hiukan odottamattomallakin tavalla. Olen siitä suunnattoman kiitollinen, koska uskon, että meille jokaiselle on hyväksi aina välillä tarkastella itseämme uusista näkökulmista. Kappas vain, siinä saattaa oppia jotain…

Olisi ihanaa kuulla, millainen kokemus Suuri huiputus on sinulle!

Kiitos, että luit tämän tekstin. Kiitos, jos olet ollut pitkään mukana Vuorenvalloitus-jengissä. Kiitos, jos löysit mukaan hiljattain. Ja tietenkin kiitos, jos vietät aikaa Suuren huiputuksen digitaalisilla sivuilla.

Mikä uskomaton matka tämä onkaan ollut – tuskin maltan odottaa, mitä seuraavan mutkan takana on!

Rakkaudella,

Janiina


p.s. Suuri huiputus on saatavilla ääni- ja digikirjana ainakin seuraavissa e-kirjapalveluissa:

Soolona Kilimanjarolle – kuusi viikkoa lähtöön!

Voihan Covid! Tähän asti olen (tietääkseni) onnistunut välttämään tartunnan, vaikka en ehkä suhtautunut siihen yhtä huolestuneesti kuin monet. Toimin toki annettujen ohjeiden suojellakseni riskiryhmiin kuuluvia ja läheisiä, mutta vahvana ja perusterveenä jatkoin elämää mahdollisimman normaalisti halki pandemian. Pari viikkoa sitten pöpö kuitenkin viimein sai minut kynsiinsä ja kampitti sänkyyn kesken tavallisen torstai-iltapäivän. Juuri kun olin edellisen flunssan jälkeen aloittanut treenaamisen 1,5 viikon tauon jälkeen ja ilahtunut, että Kilimanjarolle lähtöön oli alle kaksi kuukautta… Sitten oltiinkin taas laskemassa oksankohtia katosta!

Peak Leninin jälkeen kroppa on palautunut todella hitaasti ja koko syksyn ajan harjoittelu on ollut hiukan tahmeaa, ikäänkuin pahamaisen Frying Pan -jäätikön maitohapot eivät olisi suostuneet lähtemään lihaksistani vieläkään. Todellisuudessa luultavasti tuo nihkeätahtisuus harjoittelussa ja toistuva sairastelu johtuvat luultavimmin samasta syystä: liian suuresta kokonaiskuormasta.

Lokakuun lopussa kuitenkin suuri “kaistasyöppö “putosi pöydältä, kun sain päätökseen työn ohella suorittamani opinnot ja valmistuin Kalifornian Berkeley Law -yliopistossa (hurraa!). Kesken sairastelukierteeni perhe yllätti minut järjestämällä kaavutus- ja lakitusseremonian omassa olohuoneessamme. Olivatpa vielä tilanneet ihan oikeat Berkeleyn yliopiston valmistujaiskaavun ja nelikolkkahatunkin, jonka sitten näyttävästi viskasin ilmaan kotiolohuoneessa!

Myös ensi vuonna ilmestyvä Suuri huiputus -kirjani on edennyt niin hyvää tahtia – mistä iso kiitos kuuluu muun muassa kirjoitusaikataulujen mukaisesti joustavalle perheelleni, loistavalle tuottajalleni Lillille sekä mielettömälle beta-lukijalleni Teijalle. Kuuluisa “It takes a village to raise a child” -sanonta tuntuu sopivan myös kirjan kirjoittamiseen! Omat nettisivunikin ovat työn alla, jotta kirjasta uutisoiminen onnistuu sitten helpommin.

Kirjan kirjoittaminen on vienyt minut Alpeille ja takaisin ensimmäisiin kiipeilykokemuksiin. Kuva: Marko Laukkanen

Kilimanjarolle lähtöön on tänään kuusi viikkoa. Olen ollut siellä ennenkin, mutta kokemuksesta tiedän vuoren olevan erilainen joka kerta. Mutta tuntuu hiukan kuin palaisi kotiin, sillä Moshi-kylän kujat ovat tutut ja vaikka viimeksi olin hurjan sairaana koko kiipeilyn ajan, mielikuvat vaellusreitistäkin perustuvat todellisuuteen. Voi kuinka olenkaan odottanut Tansaniaan paluuta!

Käytännön järjestelyt ovat menneet hyvin sujuvasti: lennot on hommattu, paikka kiipeilyryhmästä buukattu ja varusteet kasassa. Enää tehtäviä perusjärjestelyitä on oikeastaan vakuutusten tarkistus ja rokotusten päivitys – kunhan pääsen tästä edellisestä pöpöstä eroon.

Loppuaika pitääkin sitten panostaa kiipeilykunnosta huolehtimiseen. Poikkeuksellisen täynnä sairastelua ollut syksy on rokottanut harmillisen paljon aikaa treenamisesta. Kerrankin olo on aika rento treenaamisen suhteen: yleensä lähtöä edeltävät kuukaudet ovat aika paineistettuja, koska minulle on tärkeää vaikuttaa niihin asioihin, joihin voin – eli kunnosta kiipeilyn onnistuminen ei saa jäädä kiinni.

Vaellushuippuna tunnettu Kilimanjaro ei vaadi teknistä osaamista, joten jäljellä olevat viikot tulen viettämään mahdollisimman paljon lenkkipoluilla ja rappusissa. Reilun vuoden treenipuristus vielä Afrikan korkeintakin vuorta (5895 m) suurempaa Peak Leniniä (7134 m) varten antoi hyvän pohjakunnon, joten en ole kestävyydestä kovin huolissani. Mutta kuten joskus tuli Mount Fujin myrskyisen nousuyön jälkeen todettua, jokaiseen vuoreen tulee suhtautua kuin Everestiin – eli kunnioittavasti ja kunnollisella valmistautumisella!

Erityistä Kilimanjarossa on myös se, että tällä kertaa lähden matkaan yksin – edellisestä sooloreissusta onkin aikaa. Alunperin Kilimanjaro ei kuulunut suunnitelmiin, mutta Peak Leninin jälkeen minua on kaihertanut tunne, etten ole saanut tarpeeksi “vuoripäiviä” ja odotus ensi syksyn Himalaja-reissuun tuntui tuskaisen pitkältä. Mahdollisuuden ilmaannuttua päätin palkita itseni opinnoista, kirjasta ja muutenkin työläästä syksystä ja tässä sitä ollaan. Uskon ja toivon, että tästä tulee paitsi seikkailu kohti vuoren huippua, myös tutkimusmatka sydämeeni!

Kuva: Marko Laukkanen

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén