Kukaan ei yllättynyt, kun kerroin suunnitelmastani lähteä uuteen huiputusyritykseen Mont Blancille. Päätin ottaa sen kohteliaisuutena sitoutuneisuuttani kohtaan, enkä todisteena siitä, että minua pidetään jästipäänä. Kuten arvelinkin viime elokuussa, kun tieto vuoren sulkemisesta tuli vain muutama tunti ennen huiputusyritykseen lähtöä, kurjinta oli, etten tavoiteorientoituneen valmistautumisen jälkeen saanut edes yrittää.
Uuteen yritykseen valmistautuminen alkaa nyt monellakin tavalla eri tilanteesta.
Mikä tärkeintä, tytär ei jännitä, koska hänen 8-vuotiaan logiikallaan “tää homma on jo nähty”. Hyvä niin. Mies on innokas erämies ja hänen kanssaan yhteiset metsäreissut ovat mahtavaa vaihtelua arkeen ja täydennystä treeniin. Tuskin maltan odottaa ensi kesän Halti-vaellustamme!
Läheiset suhtautuivat ajatukseen uudesta seikkailusta “kyllä minä tämän arvasin” -virnistyksin mutta kannustavasti. Äiti on tietenkin huolissaan. Mutta olen äiti itsekin ja tiedän, että huolissaan oleminen on äitien tärkeä tehtävä tässä maailmassa.
Kohteena Mont Blanc on edelleen minulle uusi, mutta ensikertalainen en enää ole.
Mont Blanc on reilut 150 metriä korkeampi kuin Monte Rosa. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, tulevalla kiipeilyreitillämme (josta kerron myöhemmin lisää, kunhan ehdin tutustua siihen kunnolla) huiputuspäivän vertikaalinousu on noin 1700 metriä. Paluumatka (noin 1550 vertikaalimetriä) mukaanluettuna huiputukseen kuluu noin 12–13 tuntia. Se on suurinpiirtein yhtä paljon kuin Monte Rosalla. Matkan kokonaisohjelma vaikuttaisi olevan hiukan tiivistempoisempi kuin viime kerralla. Eli haastava reissu on edessä, mutta uskon ohjelman sopivan minulle ihan hyvin.
Lepotauko Monte Rosan huipulla, elokuu 2015 (kuvassa Janiina Ojanen, Pette Halme ja Morgan), kuva M. Laukkanen |
Olosuhteet ja vuoret ovat erilaiset. Reitit ovat tietenkin ihan erilaiset. Monte Rosan (Dufourspitze) huippu on kivihuippu, ja viimeiset parisataa metriä edettiin kalliokiipeillen. Mont Blancilla huippu on jäätikön peitossa.
Minulla ei ole tässä kohtaa aavistustakaan, voiko Mont Blancia ja Monte Rosaa rinnastaa toisiinsa.
Mutta ainakin minulla on tietoa siitä, millaisia fyysisiä asioita minulle tapahtui viimeksi. Ongelmia syntyi huonosti istuvien kenkien kanssa, kehoni turposi aika paljon ja silmäni alkoivat verestää (näytin ihan ylensyöneeltä Draculalta) ylittäessämme 4000 metrin korkeuden. Minulla oli ylhäällä ollessa pahoinvointia ja pientä päänsärkyä, muttei niin paljon, etten olisi pärjännyt niiden kanssa. Olin huiputuksesta palatessamme uupunut, mutta fyysinen kunto kesti. Palauduin kiipeämisen aikanakin suhteellisen nopeasti: parin minuutin tauot riittivät tasoittamaan hengityksen ja palauttamaan voimat takaisin lihaksiin. Uskon siis saman kuntotason riittävän, ja harjoittelukaan ei ala samasta tilanteesta kuin viimeksi.
Joku kyselikin harjoittelusuunnitelmistani. Tilanne on nyt suurinpiirtein tämä:
Monte Rosalta paluun jälkeen pidin pari viikkoa taukoa treenaamisesta. Sen jälkeen palasin tuttujen harjoitusohjelmien pariin. Syksyn ajan liikuin noin kolme kertaa viikossa hyödyntäen viime vuotisia treeniohjelmiani. Kaksi salitreeniä ja yksi juoksulenkki viikossa. Salitreenit tein painoilla ja vastuksilla, jotka olivat noin 80 prosenttia maksimipainoistani. Juoksulenkit olivat noin tunnin mittaisia mukavia ja rentoja lenkkejä keskimäärin 9–10 kilometrin vauhdilla. Lisänä oli reippaita kävelylenkkejä, eräretkiä ja muuta kevyttä arkiliikuntaa. Joulun aikaan jouduin pitämään parin viikon “pakkotauon” sairasloman vuoksi.
Oikeastaan koko syksyn olen noudattanut ruokavaliota, johon totuin treenikaudella. Tosin sallivammin on syömisten suhteen menty, koska en ole kokenut tarpeelliseksi pitää liekaa kovin kireällä. Pääsäännöt kuitenkin ovat tutut: paljon proteiinia, vähän hiilareita, puhtaita raaka-aineita, monta ateriaa päivässä ja runsaasti nestettä. Annoskoot olen mitannut silmämääräisesti, ja ruoka-aineitakin olen soveltanut suht vapaasti. Viikonloppuisin syön vapaasti perjantai-illasta sunnuntaiaamupäivään. Luulisin onnistuneeni ruokavalion kanssa kohtuullisesti, koska voin hyvin ja mitat ovat samoissa lukemissa kuin kesällä. Vatsan kanssa minulla on edelleen ongelmia. Luultavasti vatsakivut vältettäisiin täydellisen kurinalaisella ruokavaliolla. Mutta ainakin vielä toistaiseksi olen niin suuri kulinaristi, etten ole valmis kaikista herkuista luopumaan. Kärsin siis herkuttelujeni seuraamukset.
Nyt takana ovat muutamat ensimmäiset treenit sairasloman jälkeen. Taidan olla hiukan flunssainen, ja palautuminen ei ole ihan kohdillaan. Salitreenin jälkeen takareidet olivat niin jumissa, että mieluummin jätin lattialle pudonneen kynän sinne kuin kurotin nostamaan sitä. Äkkiä kiristyneestä pakkasesta johtuen tein yhden juoksutreenin salilla. Juoksumaton tuottama monotoninen askellus tukotti jaloista loputkin. Pari päivää olenkin nyt hoiperrellut kuin puujaloilla. Nii-in, sitten olisi se venyttely… eli ainakin osittain tutulta kuulostaa!
Punttihommia Kuva: M.Laukkanen |
Ajatukseni on aloittaa suurinpiirtein samasta kohtaa, missä harjoitusohjelmani oli vuosi sitten tammikuussa. Salitreeni rakentuu voimaharjoittelusta koko keholle ja tunnin juoksulenkit tasapainottavat sitä mukavasti. Kolme treeniä on viikon minimimäärä näin alkuun.
Kevään aikana alan lisätä kestävyysharjoituksia ja saliharjoittelukin muuttuu taas kestävyyspuurtamiseksi. Kesällä sitten on luvassa taas pitkiä pyörälenkkejä ja viimeiset viikot ennen lähtöä mennään sitten kuuden treenin (2 salia, 2 juoksua ja 2 pyöräilyä) voimalla.
Halti-reissu onkin sitten oma lukunsa: antoisa tauko perusharjoitteluun mutta ihan kunnon rutistus reissuna sekin. Emme ole vielä päättäneet, kuljemmeko Haltille kalottireittiä, Norjan puolelta vai jotain muuta kautta. Kerron myös Halti-reissun suunnitelmista, valmistautumisesta ja toteuttamisesta sitä mukaa, kun kokonaisuus avautuu lisää.
Näillä siis mennään. Olen aika optimistisella fiiliksellä kuntoni suhteen. Monte Rosa -reissun jälkeen kevensin treeniä kuntoa ylläpitäväksi, mutta minulla on sellainen olo, että huiputuskunto on nyt paljon lähempänä kuin viimeksi. Mutta mitä paremmassa kunnossa olen, sen enemmän saan kiipeilykokemuksesta irti. Ai että nautin, kun taas on maali, jota kohta pinnistää!
Anonyymi
Kuulostaa taas hyvält suunnitelmalt, jotenkii tutun turvalliselt sinulle ja meille seuraajille. On se jännä, ku se kyde jää polttamaan siitä kiipeämisestä tai joku muu laji, pienen tauon jälkeen, pakko ilmottautua taas, että saa jonkuu tavotteen horisonttiin. Sulle kerkee tulla vielä monta huiputusta, anna mennä, jos kaikki on mahollista terveyden tai muitten puitteitten puolest. Olin muutes elämäni ekaa kertaa Tampereella 5.12 oikein hotellissa yötä, pimeetä oli, joten kaupunki jäi näkemättä, ehin tutustuu kyllä "vanhaan postiin", tiiätkö mestan? Nyt vaa harjottelu jatkukoon siellä, mut varovasti, kunoot ollu viel kipeenäkii. T. Leena
Tessi
You go girl! Sun oma kuntoarvio on varmasti hyvin kohdillaan – itsehän tunnet kehosi kaikista parhaiten. (Mä luotan siihen, että sä urheilet munkin puolesta 😛 ) Mutta kannattaisko sitä vatsaa selvittää enemmän, kun se edelleen oireilee? Vaikka kuinka vähän hiilareita, niin josko esimerkiksi gluteeniyliherkkyys tai joku muu vastaava olis syynä, niin pääsisit helpommalla. Terveisin nimim. "Sua tsemppamallahan pääsee itsekin 'taas' vuorelle"
Anonyymi
Totta! Suurin haaste on, että pitäisi vaan malttaa ottaa yksi tavoite kerrallaan! Maailma kun on täynnä jänniä haasteita. 🙂
Kyllä Vanha Posti on tuttu paikka, vaikka en ole vuosiin siellä käynyt. Toivottavasti sinulle jäi mukava kokemus Tampereesta!
Anonyymi
Kiitos ja huippua, että olet taas mukana, Tessi!
Onhan se mielen vieressä käynyt, että ehkä kyse on muustakin kuin vain "herkästä vatsasta", mutten ole pysähtynyt asian äärelle. Olet oikeassa, kyllä se kannattaisi ehkä vähän tarkemmin selvittää.
Jee, taas mennään!
Anonyymi
Kiitokset harjoitus kuvauksista. Vielä lisää kysymyksiä olisi. Milloin revanssireissu on? Mihin reppuun ja aurinkolaseihin päädyit viimeksi? Entä hankitko tällä kertaa omat kengät ja jos niin millaiset?
Teetkö jotain erityisiä lajiharjoittelua esim jääkiipeilyä / kalliokiipeilyä/ painojen (painoliivit/reppu) kanssa mäki/porrastreenejä?
T. Myös tänä vuonna töppyröitä valloittamaa aikova
Anonyymi
Moi!
Reissuun lähden elokuun lopussa, huiputuspäivä syyskuun alussa. Kerron ohjelmasta tarkemmin myöhemmin.
Reppuna oli viimeksi DLX:n sporttireppu ja se toimi oikein hyvin, joten lähtee luultavasti mukaan nytkin. Laseina oli kuvissa näkyvät Oakleyt. Ne eivät ole suoraan lajiin suunnitellut lasit, mutta päädyin niihin, koska halusin laseilla olevan muutakin käyttöä. Ja hyvin toimivat.
Viime vuonna kävin muutamia kertoja kallio/seinäkiipeilemässä, mutta muuten en varsinaista lajiharjoittelua tehnyt. Kestävyystreenit tein ultralenkkeinä ja kestävyyttä painottavana salitreeninä. Hiukan mukana oli porrastreenejä. Lisäksi muutaman kovatempoisen haikkausreissun tein kunnon varustukset selässä. Muuten en käyttänyt extrapainoja.
Mutta en suunnittele jokaista treeniä tässä vaiheessa, vaan matkan varrella huomaa kyllä, mitä pitää tehdä lisää. Tärkeintä on, että päälinjat ovat selvillä ja sitten vaan havainnoi ja seuraa omaa kehoa ja kehitystä. Aika näyttää siis, millaiseksi kokonaisuus muodostuu. Kerron täällä sitä mukaa, kun homma ja suunnitelmat etenevät! 🙂
Tsemppiä valmistautumiseen!
Anonyymi
Kiitoksia harjoitus selosteista!! Vielä tarkentavia kysymyksiä. Teetkö mäkitreenejä/porrastreenejä erikseen? Käytätkö painoja apuna (reppua/painoliiviä).
Milloin uusi reissu on? Elokuussa jälleen vai?
Entä kenkä puoli. Meinaatko tällä kertaa hankkia omat kengät ja jos niin minkälaiset omasta mielestäsi olisi parhaat alppitouhuihin? Entä millaisee reppuun päädyit ja aurinkolaseihin?
Teetkö muuta lajiharjoittelua (esim talvella jääkiipeilyä kesällä kalliota)?
Kiitoksia innostavasta blogista!
T.itsekin vuorelle 2016 haaveileva