Vuorikiipeilijän ja vaeltajan Niksi-Pirkka

Kuluneen vuosikymmenen aikana olen oppinut oppailta ja muilta kiipeilijöiltä lukuisia pieniä vuorielämää helpottavia niksejä. Monet niistä ovat ihan pieniä juttuja, joiden arvoa ei edes merenpinnan tasolla tule ajatelleeksi – ja siksipä ne usein muuttuvat rutiininomaisiksi toimintatavoiksi, joita ei muista mainita, kun joku kysyy matkan varrelta tarttuneita oppeja.

Kilimanjaro-reissulla vietin monta hetkeä samaa leiriä hyödyntävän pariskunnan kanssa. He olivat kokeneita polkujuoksijoita ja 3000– 4000 -metristen vuorten kulkijoita, mutta viiden tonnin rajapyykin ylittäminen toi heille paljon yllätyksiä. He kyselivät innokkaasti kokemuksia ja niksejä aiemmilta reissuilta ja päätinkin kirjata ylös joitakin, jotka herättivät heissä erityisen suurta innostusta. Ehkäpä niistä on hyötyä muillekin (ja jos sinulla on omia neuvoja, olisi mahtavaa saada niitä tekstin alle kommenttiketjuun).

Tästä lähtee:

KYNSILAKKA on erinomainen keino merkitä varusteet. Esimerkiksi vuorimajoilla saattaa samassa varustehuoneessa olla kymmenittäin saman merkkisiä hakkuja, rautoja tai kenkiä.
Elbrusin pohjoispuolen nousulla kiipeilypariltani uhkasi mennä koko huiputus sivu suun, koska aiemmin yöllä nousemaan lähtenyt kiipeilijä oli vahingossa ottanut parini ylävuorikengät (kokoa 43) omiensa (kokoa 40) sijaan. Useamman kiipeilijän yhteisefortilla saimme kuitenkin parilleni kengät: hän lainasi ryhmässä olleen toisen kiipeilijän 42-kokoa olevia kenkiä, joka puolestaan lainasi minun 41-kokoisia kenkiä ja minä taas pusersin jalkani väärät kengät ottaneen 40-kokoisiin kenkiin. Kaikilla kolmella ryhmän jäsenellä oli siis liian pienet ylävuorikengät, mikä teki kiipeilystä tuskaisaa. Onneksi väärät kengät ottanut leidi tuli puolimatkassa vastaan ja saimme kaikki omat kenkämme takaisin.
Tapahtuman jälkeen ostin kirkkaanvärisen kynsilakan ja siitä lähtien kaikissa varusteissani on ollut vaaleansininen tunnistetäplä – kiipeilykengissä tunniste on suuri rasti kengän kärjessä, jotta se ei jäisi huomaamatta edes silloin, kun kiipeilijä on väsymyksestä ja korkeudesta niin sekaisin, ettei huomaa pukeneensa jalkoihinsa kolme numeroa liian isot kengät.

JESARI on myös vuorilla loistava tuote esim vaatteiden paikkaamiseen tai varusteiden korjaukseen. Rulla on kuitenkin liian painava kantaa. Monte Rosan vuorioppaani Petten vinkistä olen aina kuljettanut jesaria mukana kiertämällä sitä runsaasti kiipeilysauvojen varsien ympärille, missä se kulkee mukana kätevästi ja on aina nopeasti saatavilla.

LÄMPÖÄ MAKUUPUSSIIN: Korkeilla vuorilla telttamajoitusolosuhteet on usein varsin vilpoisat ja erityisesti makuupussin jalkopää on kylmä. Minut pitää öisin makuupussissa lämpimänä villasukkien jalkapohjiin teipatut kengänlämmittimet. Toinen vaihtoehto on ottaa kengistä pohjalliset tai ylävuorikenkien sisäkengät makuupussin sisään jalkopäähän ja teipata lämmittimet niihin. Näin saa pussin lämpimäksi, ja aamulla jäätyneet ylävuorikengät on mukavampi laittaa jalkaan, kun sisäkengät ovat lämpöiset.

Toinen niksi KYLMIIN TELTTAÖIHIN JÄÄTIKÖLLÄ: Rinteillä teltat ovat usein miten sattuu ja päädyt nukkumaan kaltevilla pinoilla, jolloin ilma-alusta ja eristävä alusta eivät tahdo pysyä päällekäin. Olen alkanut kiinnittää alustat toisiinsa karhuntarralla. Kokeilin tätä myös makuupussiin, sillä minulla on taipumus valua pois alustan päältä, mutta tuo kokeilu päätyi tukalaan möyrimiseen pilkkopimeässä lumihangessa, joten ainakaan oman kokemukseni pohjalta en suosittele tuota niksiä.

Varustehuoltoa Peak Leninin base campissa

PUHTAUS:

Olen oppinut, että peseytyminen kannattaa aina. Se on hankalaa ja työlästä pienissä teiltoissa, kylmässä ja ilman vettä, mutta lupaan, että olo on inhimillisempi ja hiertymiä tulee vähemmän. Myös vaatteesi haisevat vähemmän parin viikon jälkeen, mikä lisää omaa ja muiden mukavuutta merkittävästi. Minä käytän kosteuspyyhkeitä ja pesen joka ilta ja aamu kasvot, kädet, kainalot, jalat ja intiimialueen. Olen laskenut tarkan kappalemäärän, paljonko otan mukaan, jotta en kanna turhia.

Toinen tärkeä puhtaustuote on vauvatalkki. Laitan sitä aina pestyäni jalat sekä jalkateriin että sukkien sisälle. Hikoilun ja rakkojen vähentämisen lisäksi taas kerran tuoksuhaitat kahden viikon trekin jälkeen ovat merkittävästi pienemmät. Rakkojen hoitoon ehdoton tuote on SUDOCREAM-niminen rasva – se on aivan uskomattoman tehokas ja pelastanut minut monesti.

Tärkeä tuote, erityisesti pitkähiuksisille, on kuivashampoo. Pieni lentokokoinen pullo riittää hyvin latvojen raikastamiseen. Mutta älä suihkuta kuivashampoota juureen ja harjaa hiuksia mahdollisimman vähän. Lopulta näilläkin konsteilla ostetaan vain jatkoaikaa, mutta esimerkiksi Peak Leninillä hiukseni olivat ihan siedettävät yllättävän pitkään.

Sitten pikkuisen “too much information” -vinkki, mutta olen jakanut tämän itse oivaltamani niksin myös muutamalle vuorioppaalle, jotka ovat olleet tästä innostuneita, varsinkin vuorilla, joissa vatsataudit ja ripuli ovat yleisiä. Vaihtovaatteita vuorilla on aina minimimäärä ja esimerkiksi Kilimanjaro-reissun kiipesin kolmilla alushousuilla. Suurikokoiset yöpikkuhousunsuojat pitävät pöksyt puhtaina pitkään ja suojaavat esim edellä mainittujen sairauksien valitettavilta mutta joskus vuorilla väistämättömiltä vahingoilta. Myös monet tutut kiipeilijämiehet käyttävät niksiä, mikäli alushousujen malli sen vain sallii.

Mike ja Pablo Peak Leninin Camp 2:ssa kokkauspuuhissa

Vaikka palveluntarjoaja hoitaisi ruoat, ota aina mukaan muutama annospussi tuttua puuroa ja kuivapakattua mehukeittoa. Kun olo on kammottavin, tutut maut helpottavat syömistä. Lisäksi usein isoilla vuorilla ruoka on aika samanlaista päivästä toiseen ja maut vain huononevat ylös mentäessä (samalla kun ruokahalu ja toisaalta energiankulutus kasvavat). Noihin syystä tai toisesta ruokahaluttomiin hetkiin tuttu kaurapuuro saattaa olla pelastus!

MINIGRIPIT ovat huipputuote monella tapaa:

  • Pakkaan lääkkeet aina mini-grippeihin, jolloin otan mukaan vain juuri sen verran kuin tarvitsen enkä kanna pakkauksia. Pussin kylkeen tussilla lääkkeen nimi ja annostusohje – ja uskomaton määrä lääkkeitä mahtuu pieneen ensiapupussukkaan. Muista kuitenkin tehdä tämä lajittelu vasta perillä hotellilla, reseptit ja alkuperäispakkaukset kannattaa olla mukana reissussa: muuten voi tulla haasteita tullissa.
  • Patterit kannattaa pakata myös minigrippeihin. Laitan otsalampulle tarvittavan määrän vaihtopattereita yhteen minigrippiin. Lisäksi taittelen patteripussin sisälle tyhjän minigripin, johon olen kirjoittanut tussilla “USED”. Näin käytetyt ja käyttämättömät patterit eivät mene sekaisin ja ympäristölle hyvin myrkillinen jäte ei jää ajelehtimaan teltan pohjalla ja varmasti tulee vuorelta pois.

Vielä lopuksi pari oppia oppaiden kanssa asiointiin – tämä tulee hiukan kieli poskessa kirjoitettuna, mutta kaikki tuntemani vuorioppaat ovat huumorintajuista sakkia (ja taitavat itsekin tunnistaa nämä).

Olisipa joku kertonut minulle heti, kun aloin kiivetä, että:

  1. Vuorilla tahdin määrää hitain kiipeilijä. Kun olet köydessä oppaan takana, muista että hän etenee juuri niin nopeasti kuin sallit. Älä siis yritä juosta opasta kiinni, he kun aina ovat nopeampia ja kiristävät tahtia, mikäli tuntevat sinut kantapäillään. Kilpajuoksussa vain uuvutat itsesi. Kulje omaa tahtiasi; näin opas huomaa vauhtisi ja sopeuttaa omansa siihen. Poikkeuksena tilanteet, joissa opas kertoo, että nyt on edettävä tiettyä vauhtia, jotta pysytään esimerkiksi vaaditussa aikaikkunassa – tai jos vaarallisempi paikka edellyttää nopeaa toimintaa.
  2. Venäläisen Alexei-oppaan nyrkkisääntö pureutui muistiini pysyvästi Mount Laylan kammottavan laskeutumisen jälkeen: “Jos vuorilla pierukin kuulostaa erilaiselta kuin yleensä, kerrot siitä oppaalle.” Oppaan täytyy jatkuvasti olla tietoinen kunnostasi ja voimistasi. Olen itse syyllistynyt salaamaan huonoa vointiani sen pelossa, että nousu keskeytettäisiin. Lopputulos oli todella ikävä. Esimerkiksi Peak Leninillä oppaani Pablo oli aivan huikea ja koska kommunikoin hänelle vuoristotaudin oireeni hyvissä ajoin (heti niiden alettua 5000 metrissä), hän auttoi minua kiipeämään vielä reilusti yli 6000 metriin, koska osasi sopeuttaa kiipeilystrategiamme suorituskykyyni ja varmisti, etten vaarantanut terveyttäni.
  3. Vielä pari tärppiä “Vuoriopas – Asiakas -sanakirjasta” : “Enää 5 minuuttia perille” tarkoittaa, että aikaa menee vielä ainakin 15, todennäköisesti 30 minuuttia. “Se on ihan kulman takana” tarkoittaa, että matkaa on vielä vähintään 30 min, luultavasti enemmän.
Bonuksena videovinkki siihen, kuinka ilmapatjasta löydetään reikä. Talkoissa kanssani Peak Lenin -oppaani Pablo

Tässäpä muutama ensin mieleen tullut vinkki, mikäli mieleesi tulee jotain lisättävää, olisi mahtavaa, jos lisäät sen kommenttiketjuun!

Previous

KUKA NYT KYLKILUILLA KIIPEÄÄ? – Kilimanjaron maaliintulo

Next

Ecuadorin tulivuoret Cayambe ja Cotopaxi edessäni

2 Comments

  1. Anonymous

    Tuo ruokavinkki on hyvä. Tuttu, jo aikaisemmin hyvänmakuiseksi todettu huttu on helpompi tiputtaa alas tilanteessa “kun mikään ei oikein maistu”. Nimim. pasta-bolognese a la Blå band noin esimerkkinä mainittakoon.

    Sitten mistä olen vähän eriävää mieltä. Esim. Kilillä kyllä ne oppaat haastattelee sinua melkeinpä “joka risahduksesta”, mutta uskaltaisinpa väittää, että suurin osa tuosta on sitä “jenkki-höppölöppöä” ja se jäljelle jäänyt osuus sitä mitä oikeasti asiakkaasta halutaan tietää. Pitäisin tuota kulttuurisina/opettuna käytöksenä, en kenenkään vikana ts. jahka on luita poikki niin kyllä suomalainenkin kait sen olostaan kertoo.

  2. Silmälasien käyttäjänä lisäisin välineet rillien pesuun. Vaelluksilla kuljetan mukanani – jälleen siihen mainioon minigrippiin pakattuna – kosteita linssienpesupyyhkeitä. Likaiset rillit, joista näkee läpi huonosti, on yksi turhimmista ärsytyksen aiheista missä tahansa olosuhteissa. Noilla pyyhkeillä saa linssit puhtaiksi, kun ensin on huuhtaissut isoimmat roskat vesitilkalla pois.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén