Vitsit, että olen ollut hyvällä fiiliksellä viime päivät! On niin lähtövalmis olo, ettei millään malttaisi enää tarttua arkiseen tekemiseen tai edes treeniin, vaikka juuri harjoittelusta taitaa vahva oloni syntyä.
Perjantaina tein 75 kilometrin lenkin pyörällä: Tampere–Ylöjärvi–Nokia–Pirkkala–Lempäälä–Tampere.
Jaksaa jaksaa! |
Palatessa polkuvälineistöni eli reidet, pakarat ja pohkeet eivät tuntuneet juurikaan väsyneiltä. Tai siis tottakai ne olivat väsyneet, mutta eivät sellaisella tavalla, etteivätkö ne siitä nopeasti palautuisi.
Ainoastaan polvia kolotti. Myönnettäköön, että aika paljonkin. Minun kohdallani kolotus ei viestitä, että itse polvissa olisi vikaa. Olen oppinut sen tarkoittavan, että reisien ja säärien lihasten kiinnityskohdat ovat kireällä, uupuneet ja/tai hapoilla. Eli ei mitään vaarallista, mutta kivuliasta kyllä ja usein vaatii palautumisaikaa, palauttavaa liikuntaa ja venyttelyä, välillä hierontaa. Hierojalla käynnistä on vierähtänyt aikaa, ja venyttelyintoni… noh, se on aina vaan kehityskohde.
Nyt kolotus oli sen verran ärhäkkää, että kerrankin panostin venyttelyyn ja otin iltasella nukkumaan mennessäni särkylääkkeen.
Lauantaiaamuna kävin kannustamassa Timon koripallojoukkuetta viikonlopputurnauksen aamumatsissa ja ajattelin juosta hallilta kotiin kymmenisen kilometriä. Otin varmuuden vuoksi bussirahan mukaan, koska tunne polvien seutuvilla ei ollut normalisoitunut. En ollut varma, kuinka jalat olivat palautuneet alle vuorokausi fillarilenkin jälkeen. Lisäksi paluumatkan palloiluhallilta joutuu juoksemaan asfaltilla. Olisi tylsää, jos joutuisin kivun takia keskeyttämään lenkin. Mutta tässä vaiheessa en enää halua riskeerata ja hankkia rasituksesta ja huonosta palautumisesta johtuvia vammoja. Aristavat polvet siis saivat minut varovaiseksi ja jo etukäteen muistuttelin itseäni oman kropan kuuntelusta.
Mutta vielä mitä! Askel kulki ihanan kevyesti, ja huomasin lauleskelevani aamuauringossa. Liikunta poisti polvista lopunkin kolotuksen. Edes parin kilometrin asteittain jyrkkenevä nousu Pispalanharjulle ei hidastanut tahtia.
On muuten hupaisa tunne, kun ensin jännittää edessä olevaa pitkää nousua ja henkisesti valmistautuu siihen: “Ihan kohta sattuu ja väsyttää ja harmittaa ja ärsyttää ja vaikka mitä. Mutta sitten vaan juoksuvauhtia alas ja sinnikkyydellä rinne ylös.”
Näin pieneen kuivuu 2,5 kg jauhelihaa |
Hetken kuluttua huomaat, että toistellessasi itsellesi, että “kohta on paha paikka, ihan kohta”, oletkin juossut koko nousun ihan huomaamattasi!
Niinpä Pispalan rinteen “yllättäen” kääntyessä laskuun, yltäpäältä hikiset kasvoni halkesivat niin leveään hymyyn, että vastaantulijat eivät voineet olla vastaamatta virnuiluuni.
Kymppi meni kuin siivillä, päinvastaisista odotuksista huolimatta ja yrittämättä juoksin nopeammin kuin yleensä. Taustalla oli vielä ilo Timon joukkueen voitosta, joten päivä alkoi onnellisessa endorfiinipöllyssä. Ja sain vahvistusta ajatukselleni, että kestävyysharjoittelu on mennyt toivotulla tavalla.
Ihan hyvä niin, koska treeniaika alkaa olla lopuillaan. Mont Blanc -reissun alkuun on vielä neljä viikkoa, mutta ensi viikolla tähän aikaan ollaan jo tunturissa vaeltamassa kohti Haltia!
Vaikka innostuksesta huolimatta olemme vältelleet hössöttämistä (tai siis minä hössöttäisin kyllä, mutta Timo pitelee suitsista), matkavalmistelut näkyvät jo kotona. Nurkkiin on kasautunut varusteita. Keittiön sivupöydällä on keko kuivamuonapusseja. Pari päivää sitten koko asunto haisi vuorokauden ajan jauhelihalta, kun kuivatimme 2,5 kg jauhelihaa.
Ja se kirjoittajan tärkein varustekin on hankittu. Ostin muistikirjan, johon teen tunturissa muistiinpanoja, jotta ajatukset pysyvät tallessa siihen asti, kun pääsen kirjoittamaan niitä tänne. Tuon vihon ostaminen oli hämmentävän haastava prosessi: kiersin lukuisia kirjakauppoja, kunnes löysin vihon, joka tuntui juuri oikealta. Siinä ei ole mitään erikoista, se on ihan tavallinen kovakantinen musta vihko, joka löytyi alennuskorista. Mutta jostain syystä sen piti olla juuri se, eikä mikään aiemmista muistikirjoista tai vihkoista tuntunut hyvältä. Mistä lie johtuu, mutta onneksi muut varusteet ovat löytyneet helpommin!
Hei, oletko valmis? Kohta mennään Lappiin!