Category: lepo

Salainen ase – nopea palautuminen

On July 5, 2016

In harjoittelu, harjoittelupäiväkirja, jäätikkökiipeily, janiina ojanen, kestävyys, kestävyysharjoittelu, lepo, lepoviikko, mont blanc, monte rosa, motivaatio, palautuminen, vuorikiipeilijä, vuorikiipeily

Monte Rosalla huomasin kouriintuntuvasti, kuinka keho ja mieli väsyvät eri tahtiin.

Laskeutuessamme huipulta olin onnellinen ja virkeä. Kiipeämisen ponnistelu oli rauhoittanut mieleni, ja normaalin katkeamattoman ajatusryöpyn sijaan olo tuntui seesteiseltä ja nautinnollisen tyhjältä. Annoin ajatusten soljua rauhassa ohitseni kuin poutapilven hattaroiden. Keveinä ja raikkaina. Tunsin, kuinka mieleni lepäsi ja virkistyi. Hymyilin aamuauringolle.
Ja kompastuin.

Rauhallisen hiljaisuuden vallitessa askelsimme rivakkaan tahtiin rinnettä alas. Satunnaisesti keskustelimme muutaman lauseen, mutta muuten kaikki olivat vajonneet omiin ajatuksiinsa.

Monte Rosa / Dufourspitze Janiina Ojanen

Lepotauko 2 min Monte Rosan rinteellä

Kello ehti yli puolenpäivän. Lumi muuttui jäärautoihin tarttuvaksi tahmaksi. Menomatkan narskuvan ja kantavan lumen pinnalla astelun sijaan kahlasimme nyt sohjossa.

En tuntenut väsymystä lihaksissani, mutta etenemisen sujuvuuden muutoksista huomasin kehon uupuvan. Pääni sisällä hypähtelin edelleen kuin nuori varsa, mutta kroppa vaan vastasi komentoihin vähenevällä teholla. Koska on erittäin tärkeää ymmärtää omat rajansa, tarkkailin väsyvää kehoani kuin ulkopuolelta. Se oli mielenkiintoista ja opettavaista.

Olo oli kuin pikkulapsella, jolla asiat lakkaavat sujumasta. Jäärautojen kärki tuntui tarttuvan yhä useammin kiinni lumi- ja jääkokkareisiin ja pari kertaa omaan housunpunttiinikin. Railojen yli hypätessä ponnistus lähti kerta toisensa jälkeen kankeammin, ja hyppyjen suuntauksessa alkoi olla heittoja. Kerran kaaduin oikein kunnolla vatsalleni alastulossa. Kaatumisen jälkeen ajatukseni oli loikata salamannopeasti pystyyn, mutta todellisuudessa könysin kömpelösti ensin polvilleni ja sitten seisaalleni. Mutta väsyneeksi en oloani tuntenut.

Kun pääsimme majalle, ihmettelin vielä varustehuoneessa, mitä oikein teen koko iltapäivän. Tarkoituksemme oli levätä yön yli majalla ja jatkaa lähestymismatkan paluu seuraavana aamuna. Huiputuksesta palatessamme kello oli vasta kolme iltapäivällä, eli edessä olisi pitkä toimeton päivä. Makuutilaan päästyäni kaaduin sänkyyn ja nukuin iltaan asti. Kävin syömässä ja nukuin taas seuraavaan aamuun. Eli aika poikki taisin kuitenkin olla.

Eräs kiipeilijän tärkeitä ominaisuuksia on palautumiskyky. Nopeasti ja suorituksen aikana. Ylhäällä vuoristossa keho on koko ajan kovan rasituksen alaisena, silloinkin kun se lepää. Elimistö tekee jatkuvasti töitä sopeutuakseen ohueen ilmaan, ja happea on ilmassa vähän. Se pitää sykkeen korkeana, mikä taas vaatii energiaa.

Jotta jaksaa huiputuspäivän matkan huipulle ja takaisin vain pienillä lepohetkillä, kiipeilijän lihaksiston pitää olla hyvässä kunnossa. Pelkät lihakset ja voima eivät kuitenkaan riitä. Kestävyyteen kuuluu muun muassa korkea haponsietokyky, sillä hapotus on kiivetessä alituinen seuralainen, joka on vaan siedettävä. Sitkeyttä siis tarvitaan.

Huiputuksen aikana lepohetket ovat lyhyitä. Koska kiipeäminen huipulle ja takaisin pitää tapahtua tietyssä aikaikkunassa, tauot ovat lyhyitä, vain pari minuuttia kerrallaan. Huipulla levätäänkin sitten ruhtinaallinen vartti ennen kuin aloitetaan ylös tuloakin haastavampi osuus, paluumatka. Energiaa ja nestettä on saatavilla juuri sen verran kuin niitä on itse jaksanut mukanaan kantaa. Minut yllättikin se, kuinka paljon ihminen voi virkistyä kahden minuutin istuskelusta, suullisesta vettä ja muutamasta pähkinästä.

Sanomattakin on selvää, että motivoituneena jaksaa paljon, kun tietää, ettei rasitus jatku loputtomiin. Eli kestävyydessä on kyse aika paljon ihan vaan henkisestä kantista. Päätöksestä, että jaksaa.

Palautuminen on myös osa valmistautumista. Minulla on muutaman viikon välein lepoviikko, jolloin teen kevennetyn treeniin. Vain kevyttä liikuntaa, jotta lihakset pysyvät vetreinä. Lepoviikon tarpeen tunnistaa siitä, että juuri ennen sitä treeni sujuu huikean hyvin. Ollaan tavallaan fyysisen kunnon huippulukemissa. Jos sen jälkeen vaan treeniä jatkaa viikosta toiseen samalla intensiteetillä, alkaa aika pian suorituskyky laskea. Salitreeni on puisevaa ja juoksu ei rullaa. Oma asenne muuttuu vastentahtoiseksi. Keho ja mieli pyytävät lepoa.

Viime viikolla sain loistavan irtioton ja tauon. Lähdimme perheen kesken pitkäksi viikonlopuksi Riikaan. Reissun suurin itseni ylittäminen tapahtui, kun “vesijännityksestäni” huolimatta painelin tyttären kanssa mereen uimaan. Hän ei tainnut aavistaa, että minua oikeasti vähän jännitti, kun reisien syvyisessä vedessä tartuimme toisiamme käsistä kiinni ja aloitimme lapsuudestani tutun kastamislorun: “Yks, kaks, kolme, istu isän polvelle. Äiti sanoi: älä istu. Isä sanoi: istu vaan. Näin sitä istutaan!”

Pienikin reissu teki tehtävänsä. Kun muutaman päivän herkuttelin jäätelöä ja pällistelin nähtävyyksiä, huomasin lähtöpäivän aamuna katsovani ikkunasta kateellisena puistossa juoksevan lenkkeilijän perään.

Ja kylläpä juoksu taas rullasikin, kun eilen pistin taas lenkkarit jalkaan. Lepo tekee ihmeitä!

Toisenlainen palautuminen Jurmalassa

Riko sääntöjä!

By Janiina

On June 12, 2015

In kööpenhamina, lepääminen, lepo, levon merkitys, loma, mont blanc, rentoutuminen, tankkaus, valmistautuminen, vuorenvalloitaja, vuorenvalloitus, vuori, vuorikiipeilijä, vuorikiipeily

Mont Blanc -valmistautumisessa olen nauttinut kovasti treenin ja ruokavalion tiukasta kurinalaisuudesta. Kuten aiemminkin todettu, tämä kaikki kysyy aikaa ja vaivaa. Vuorenvalloitus-kokonaisuuden sovittaminen arkeeni on edellyttänyt todellista halua saada asiat onnistumaan.

Vuorenvalloittaja on vain yksi monista rooleistani: olen myös äiti, ystävä, kummitäti, tytär, sisar, yrittäjä, työkaveri ja vaikka mitä. Johtuen näistä tehtävistä, rooleista ja vastuista (joita minulla on kunnia kantaa ja joista olen iloinen ja ylpeä), aikani ei juuri koskaan käy pitkäksi. Arjen hektisyydestä selviäisin tuskin kunnialla ilman rutiineja. Joskus arkeen kuuluvat yllätykset ja nopeat muutokset tuntuvat rasitteilta. Kuten varmasti jokaisella, välillä väsyttää ja ärsyttää.

Elämä kuitenkin on pääosin arkea. Siitä pitäisi nauttia. Jos vain hengitystä pidätellen pinnistelee kohti seuraavaa viikonloppua tai vuosilomaa, kuluu aika liian nopeasti, koska suuri osa elämästä menee parempien päivien odotteluun. Siksi välillä pitää irrottautua hetkeksi kaikesta, heittää kaikki rutiinit ja säännöt roskiin. Se tyhjentää päätä ja sydäntä ja laskee stressipykälää. Se saa katsomaan omaa elämää ja arkea uudesta näkövinkkelistä. Arvostamaan sitä, mitä on ja katsomaan myös kriittisesti niitä asioita, jotka aidosti kaipaavat muutosta.

Muuan muassa tästä johtuen minä matkustan niin paljon kuin mahdollista. Lähelle tai kauas, pitkäksi tai lyhyeksi aikaa. Hengitykseni kulkee kevyemmin arjessa, kun sähköpostissa on aina lentoliput johonkin (totta puhuakseni käyn aina välillä katselemassa niitä lentolippuja ja jo etukäteen fiilistelemässä tulevia reissuja). Uudet paikat, ihmiset ja elämykset antavat iloa ja energiaa. Kiire supistaa maailmankuvaa ja liian helposti kääntää katseen omaan napaan. Matkustaminen antaa aikaa itselle ja irrottaa tiskaamisen, pyykinpesun, lapsilogistiikan ja työrumban pyörteistä. Pysäyttää ja muistuttaa, kuinka hienoa ja arvokasta elämä on.

Viime viikolla olin neljä päivää Kööpenhaminassa tyttäreni ja ystäväni (joka on myös tätini, tosin enemmän sisarelta hän tuntuu) kanssa. Olin jo etukäteen päättänyt, että neljä päivää eläisin kuin pellossa. Yleensä reissuihin otan juoksulenkkarit mukaan, nyt ne jäisivät tarkoituksella kotiin. Söisin mitä ja milloin sattuu huvittamaan ja mikä tärkeintä: tiputtaisin mielestäni kaiken muun paitsi juuri sen hetken.

Helsinki-Vantaalla sitten kilistimme kuohuviini- ja limsalaseja kello kuudelta aamulla ja toivotimme itsellemme ja toisillemme hyvää minilomaa. Sen jälkeen vietimme neljä päivää alkukesän auringosta hurmaantuneessa Kööpenhaminassa ja hengitimme kaupungin sykettä. Käytimme kokonaisen päivän Legolandissa ja toisen Tivolissa. Hurjastelimme kaikki löytämämme vuoristoradat, vapaapudotustornit ja muut kieputtimet. Nauroimme kippurassa ja kiljuimme huvipuistolaitteissa. Tutkimme Rosenborgin linnassa kruununjalokiviä ja istuimme terassilla kaikessa rauhassa ihaillen ihmisvilinää.

Paransimme hiukan maailmaa ja keskustelimme syvällisesti erilaisten leivosten sisällä olevan töhkän koostumuksesta. Se oli ihan mahtavaa!

Ensimmäisinä päivinä mussutin vaaleaa leipää, juustoa, pitsaa ja jätskiä. Kolmantena aamuna vaalea leipä oli huomaamattani vaihtunut ruisleipään, ja elimistöni rukoili lihaa. Kehossa väreili pieni levottomuus ja lihakset tuntuivat jähmeiltä. Kun kävelimme kohti Tivolia, ohitsemme juoksi lenkkeilijä. Tunsin haikeutta, kun katsoin hänen peräänsä. Se meni ohi, mutta jäi mieleen.

Niin meni reissu loistavasti. Sen jälkeen edessä oli vielä viimeinen puolitoista viikkoa ennen juhannusta. Keskikesän juhlan jälkeen jään kesälomalle, joka tänä vuonna on aika treenipainotteinen, sillä harjoittelen kuutena päivänä viikossa lopputankkaukseen asti. Ennen sitä kuitenkin pitää raivata melkoinen kasa töitä ja monta muutakin asiaa. Melkoinen rutistus on siis käynnissä.

Arkihan alkoi tietenkin heti kotiinpaluusta. Niinpä vielä tänään, viisi päivää kotiinpaluumme jälkeen, matkalaukkuni on keskellä olohuoneen lattiaa puolitäynnä, koska en ole ehtinyt keskittyä sen purkamiseen.

Mutta arvaa mitä? Ei haittaa.

Nimittäin maanantaiaamuna heräsin ennen herätyskelloa ja huomasin, että kaurapuuro maistui suorastaan jumalaiselta. Olin epäillyt, että viikonlopun hiilaripöhnän seurauksena treeni tökkisi. Mutta iltasella salilla sainkin lisätä painoja oikein kunnolla, ja silti koko treeni meni kevyesti. Tiistainakin tunnin lenkki venyi puoleentoista tuntiin vain, koska tuntui niin hyvältä olla taas liikkeessä, että unohdin seurata kelloa. Kotimatkalla hymyilin auringolle ja mietin, että on aika kivaa olla minä.

Seitsemän päivää sohvaperunana

By Janiina

On April 26, 2015

In harjoittelu, hieronta, hyvinvointi kamppi, janiina ojanen, lepo, lihashuolto, mont blanc, venyttely, vuorenvalloitaja, vuorenvalloitus, vuori, vuorikiipeilijä, vuorikiipeily

No niinhän siinä kävi, että valmentajani Tapio pisti minut lepoviikolle.
– Isoimman työn olet tehnyt jo viime talvena, kun pohjakunto rakennettiin. Meillä on kevät ja kesä aikaa terävöittää kuntosi huippuunsa reissua varten. Treenitauko ei tuhoa mitään. Päinvastoin, se tekee oikein hyvää tässä kohtaa, Tapio vakuutteli, kun katselin häntä tuikeasti kulmieni alta.

Oikeassahan hän oli. Toinen syy pakkolepoon olivat kipeytyneet polvet. Kolmas syy luultavasti oli

jättimäiset silmäpussit, jotka Tapsa ehkä kohteliaasti jätti listaamatta. Vaikka olihan tästä puhuttu jo muutamaan otteeseen. Hektinen työkevät, koveneva treeni ja muutama ylimääräinen kiiretekijä aiheuttivat sen, että huhtikuun puoliväliin mennessä olin uuvuksissa.

Niin tuli komento viikon lepoon. Sain luvan kevyeen kävelylenkkiin ja venyttelyyn, mutta treenaaminen oli kielletty.

On muuten yllättävän vaikeaa luopua rutiineistaan, vaikka luvassa olisi vaan lepäilyä. Huomasin pohtivani, että jos en saakaan enää rytmistä kiinni. Mitäs jos motivaationi luuhistuu tähän? Koska edellinen selkeä lepo oli joulun aikaan, päätin oikein seurata, mitä seitsemän päivän irtiotto tekisi minulle. Jotakuinkin näin se meni:

Maanantai

Ruhtinaallinen vapaa-ajan riemu! Kuinka paljon saakaan aikaan muutamassa tunnissa ja silti joutaa vielä pitkästymään sohvalla niin, että ehtii illan mittaan täyttää veroilmoituksen ja suunnitella lapsen syntymäpäiväjuhlat. Pettymys television tarjontaan vapautti sisäisen organisaattorin: illan päätteeksi oli laskut maksettu, treenikalenteri aikataulutettu juhannukseen asti ja blogi-ideoita listattuna.

Yhteenveto voinnista
Kroppa: Ei muutosta
Mieli: “Täällä minä nyt lepäilen! Ihan hullun lailla energiaa, ja kello liitää eteenpäin. Eihän tämä edes tunnu lepäämiseltä, kun koko ajan on niin paljon hommaa!”

Tiistai

Minä nukuin päiväunet! Unien jälkeen olin niin energiaa täynnä, että päätin käyttää kävelylenkkikorttini tänään ja kävin heittämässä puolentoista tunnin lenkin. Sain myös tehtyä kotitöitä: pestyä pyykkiä ja siivottua vessan. Parin viime kuukauden aikana olen ollut sen verran poikki, että kaikki ei-pakolliset kotityöt ja kauneudenhoitohommat ovat saaneet jäädä. Yhtäkkiä kiinnitin huomiota varpaisiini. Kynsilakat on taidettu laittaa talvilomalla. Voi yök.

Yhteenveto voinnista
Kroppa: Ei suurta muutosta, hiukan levoton olo ja päikkärit ryöväsivät yöunet
Mieli: “Noh, koskas minusta alkaa tuntua, että tässä lepäillään?”

Keskiviikko

Aamulla oli vähän ärtynyt olo. Tavarat putoilivat käsistä ja oven karmeja oli siirretty yön aikana. Onneksi luvassa oli kivaa ohjelmaa. Tiesin etukäteen, että viikonloppu tulee menemään harakoille myös ruokavalion suhteen. Mutta tänään oli jo ensimmäinen irrottelupäivä. Ystävän kanssa illallinen ravintolassa kevensi mieltä niin paljon, että lautaselle saattoi huoletta kasata vähän raskaampaa tavaraa.
Polvet olivat yhä kipeät. Yritin rauhoittaa niitä linimentillä ja venyttelyllä. Keskellä yötä heräsin outoon tunteeseen: kämmenet olivat tulessa! Kesti tovi tajuta, että olin ilmeisesti unohtanut pestä kädet kunnolla linimentin levityksen jälkeen.

Yhteenveto voinnista
Kroppa: Koko keho jotenkin kankea, polvet kiukuttelevat vähän, vatsa kipeä herkuttelusta (Tässä se nähdään, luuhistunko kolmessa päivässä?)
Mieli: “Ollaan jo keskiviikossa, miksi en ole yhtään levänyt, ***tana!”

Torstai

Aamulla hyppäsin pystyyn ennen herätyskellon soittoa pahantuulisena. Levoton ärtymys jatkui koko päivän. Töiden jälkeen säntäsin hierojani Katja Cowlingin luo. Olimme sopineet, että lepoviikkoni on loistava ajankohta hieroa auki jumittavat jalkani. Siitä oli kuulkaas nautinto kaukana, ja yksi kerta ei riittänyt eli ensi viikolla on samaa luvassa lisää. Sain taas sapiskaa lihashuollon laiminlyönnistä.

Hieronnan jälkeen olo oli kuitenkin parempi, ärtymys kadonnut ja lupasin itselleni, etten enää päästä itseäni siihen kuntoon.

Illalla uni ei oikein ottanut tullakseen. Yö meni omituisesti valveen ja puolitietoisen unen rajamailla.

Yhteenveto voinnista
Kroppa: Auts. Auts. AUTS!
Mieli: “Ikinä en enää yhtään punttitreeniä tee. Tapsa on varmaan tahallaan suunnitellut ohjelman, josta tulee paikat näin kipeäksi. Luultavasti hän on myös pissinyt muroihini.”

Perjantai–lauantai

Ai että olin väsynyt aamulla. Arat lihakset muistuttelivat edellisen päivän hieronnasta. Olo oli taas epämääräisen levoton.

Onneksi luvassa oli loistava viikonloppu ystävän kanssa Helsingissä. Ruokavaliokin jäisi viikonlopun
ajaksi, sillä luvassa oli viikonloppu täynnä kulttuuria, kenkiä, kuplivaa ja kulinaristisia elämyksiä! Mitä muuta nainen voi kaivata?

Yhteenveto voinnista
Kroppa: Korkokengät voi unohtaa, mutta muuten meno päällä!
Mieli: “These boots are made for walking, dancing, dancing and dancing!”

Sunnuntai

Aamulla heräsin ajatuksissani vain yksi ajatus: voi kun pääsisi lenkille. Maha oli kahden päivän herkuttelusta sekaisin ja ajatukset tuntuivat tukkoisilta. Odotin jo innolla maanantaiaamun vatsaa hellivää puuroa ja paluuta treenauksen pariin.

Totta puhuakseni lepoviikkoni oli ehkä liiankin aktiivinen. Tosin en tiedä, olisiko sohvalla makailusta ollut enempää hyötyä. Olen aika nopeatempoinen ihminen ja pitkästyn nopeasti. Saan energiaa säännöllisestä rytmistä ja ajatus kulkee paremmin, kun teen asioita. Minun aivoni lepäävät liikkeessä.

Eli makailun jälkeinen yhteenveto voinnista
Kroppa: “Vuorenvalloitus, tulossa ollaan! Ontuen mutta kuitenkin.”
Mieli: “Mikä kropassa uupuu, se tahdolla täydennetään. Vuorenvalloitus, here I come!”