Olin kynsin ja hampain takertunut ajatukseen Denalin kohtaamisesta 2021. Mutta lopulta oli uskottava, että vaikka kuinka ensi vuoden kalenteria rukkasi, ei sinne mitenkään päin sopinut kuukauden reissu Alaskaan.
Niinpä laskeutuessamme Matterhornin huipulta, avautui keskustelu seuraavasta kiipeilyhaasteesta. Oppaamme Fabrizio ja Enrico innostuivat heittelemään mitä erilaisimpia ehdotuksia, joita me sitten Heikin kanssa pyörittelimme.
Lopulta idea yksinkertaisuudessaan oli selkeä: Olen kiivennyt Alppien korkeimman huipun Mont Blancin kahdesti. Nyt laskeuduimme parhaillaan Matterhornilla. Kolmesta Alppien klassikkohuipusta vielä kohtaamatta on vuorikiipeilijöiden legendaarinen Eiger.
Mont Blancia ja Matterhornia matalampi, tekninen Eiger (3970 m) on tullut kuuluisaksi erityisesti pahamaineisesta pohjoisseinämästään, jonka selvittäminen on monen kiipeilijän uran huippuhetki. Vaikka pienen kiipeilytiimimme taidot eivät pohjoisseinämälle vielä riittäisi, Fabrizion mukaan huipulle vievä traverse-reitti olisi kunnon harjoittelulla tehtävissä. Tunsin tutun kutinan vatsanpohjassani ja näin Heikin silmien syttyvän. Mieletöntä, kuin klassikkohuippujen myötä Alppien ympyrä sulkeutuisi!
Mutta siinä ei ollut vielä kaikki – ei läheskään:
Muutama viikko Alpeilta paluun jälkeen eksyimme Heikin kanssa katsomaan kiipeilyvideoita YouTubessa. Yhtäkkiä ehdotettujen videoiden listalla näkyi tuttu nimi.
Ensimmäisellä, epäonnisella Elbrus-reissullamme (2018), jonka tavoitteena oli Venäjän Kaukasuksella sijaitsevan Euroopan mantereen korkeimman huipun huiputus eteläistä reittiä, kirjoitin näin:
“Katsellessani maisemaa silmät kiinnittyivät jonkin matkan päässä olevaan jännittävän näköiseen kaksihuippuiseen vuoreen. Uskomattoman kaunis vuori jäi selkeästi Elbrusia matalammaksi, mutta sen kruunumainen tuplahuippu näytti voittavan kaikki ympäröivät vuoret selkeästi jylhyydellään ja itsevarmuudellaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin Ushban.” (koko teksti täällä: Elbrus high-way ja basecamp)
Myöhemmin samalla reissulla oppaamme Viktor kertoi kiivenneensä Ushballe (tekstissä: Kiipeilyn onnenhetkiä ja se toinen ääripää – huiputusvalmistautuminen).
Syksyllä 2019 näin Ushban pirullisen kaksoissarven uudelleen kiivetessämme Elbrusille uudelleen, haastavampaa ja villimpää pohjoisreittiä (ja tällä kertaa mentiin huipulle asti). Enkä saanut silmiäni irti Ushbasta. Se on maaginen! Tuolloin päätin saman kuin vuotta aiemmin: kiipeäisin sen vielä…kunhan vaan aika olisi oikea.
Nyt sitten siinä kotisohvalla huomaamattamme olimme ajautuneet tuijottamaan Ushba-videon toisensa jälkeen. Jossain vaiheessa aloimme tutkia sen kiipeämisen haastavuutta. Teknisesti riittävät ovat taidot opittavissa vuoden aikana. Mutta suurin haaste taitaa olla muualla: vuori on erittäin syrjäinen ja kuuluisa arvaamattomista ja kammottavan huonoista sääolosuhteista, joiden ansioista huiputuksen onnistuminen on harvinaista. Lisäksi oman hankaluutensa aiheuttaa sijainti Venäjän ja Georgian rajalla. Sijainti ja olosuhteet yhdistettynä tekniseen haasteeseen, ja vaatimustaso alkaakin olla melkoinen. Monet Ushballa kiivenneet kuvailevat olosuhteita vielä jälkikäteenkin värähtäen.
Yksi asia johti toiseen. Lähetimme kiipeilytaitomme parhaiten tuntevalle Fabriziolle “Uskotko, että pystyisimme tähän?” -kysymyksen. Parin hytisyttävän odottelupäivän jälkeen luotto-oppaamme oli tehnyt taustatutkimuksen ja vastasi hämmästyttävän tarkalla reittianalyysillä. Tuomio oli, että tiukalla harjoittelulla se olisi teknisesti mahdollinen – mutta Fabriziokin totesi, että olosuhteet olivat epävakaat ja hankalat, ja ne vaikeuttaisivat kiipeämistä.
Fabriziota myötäileviä lausumia antoivat haastattelemani harvat kiipeilijät, jotka ovat vuorella olleet.
Asiat etenivät kuin itsestään, ja Georgian puolelta löytyi suositeltu ja luotettavalta vaikuttava palveluntarjoaja Alex, jolle toimitimme kiipeily-cv:mme ja listan kysymyksiä. Pitkän keskustelun jälkeen ensi vuoden toinen kohteemme lukittiin Kaukasuksen erämaahan.
Jännityksen käärmeet kiemurtelevat vatsani pohjalla. Niskan kuntoutus ja treeniohjelman suunnittelu ovat nyt kriittisiä, jotta pääsemme aloittamaan valmistautumisen kahteen vaativaan haasteeseen.
Miksi sitä tuleekin aina valinneeksi kohteet, joiden kanssa ei taatusti pääse helpolla? Ehkäpä siihen parhaiten vastaavat tulevan Ushba-oppaamme Alexin kiipeilyohjelma-ehdotuksen ensimmäiset rivit:
“Here She is, The Queen of Caucasus, majestic, inaccessible, willful and proud mountain – Ushba. Ascent of Mount Ushba is difficult both technically and psychologically, the mountain gets on the climber, tries to break him down, to force him to give up before the Summit. It is impossible to tell, what the climber feels standing on the top, among the curling clouds, there, where two worlds are merging the reality and the eternity”.