Opiskeluaikana tein satunnaisesti töitä tarjoilijana ravintolassa, jonka ranskalainen keittiömestari Monte oli tunnettu tulisuudestaan ja dramaattisuudestaan. Olin kerran nähnyt tämän reviirinsä kiistattoman kuninkaan heittävän asiakkaan ulos ravintolasta tämän vaatiessa annoksensa ilman raaka-ainetta, josta ei pitänyt. Suurin osa henkilökunnasta pelkäsi keittiömestaria, mutta Monte ja minä olimme kuitenkin aina tulleet juttuun. Pärjäsin hyvin hänen tulisuutensa kanssa ja suhtauduin häneen rennommin kuin suuri osa muusta henkilökunnasta.

Erään kerran iltavuoroon saapuessani hän seisoi ravintolan aulassa muun henkilökunnan keskellä. Astuessani ovesta hän katsoi minua hitaasti päästä jalkoihin ja ilmoitti sitten ilme kovana olevansa hyvin pettynyt minuun. Olin kauhuissani ja täysin ymmälläni. Kelasin mielessäni edellisiä työvuoroja pohtien, olinko mokannut jotain, kenties saanut huonoa asiakaspalautetta – tai pahempaa: unohtanut Montelle tasan kello 20.30 keittiön annosluukulle toimitettavan tupla-Gin&Tonicin.

Hiljaisuus piteni. Työkaverit käänsivät nopeasti katseensa lattiaan. Tovin kuluttua Monte osoitti syyttävästi jaloissani olevia beigejä talvisaappaita:

– You ALWAYS have funky shoes. What’s up with those?

Vilkaisin leveiden lahkeiden alta pilkottavia, kieltämättä tavallisen näköisiä hiekanvärisiä saappaan kärkiä. Sitten virnistin ja kumarruin nostamaan leveiden housujeni lahkeita sen verran, että hän saattoi nähdä niiden sisään piilotetut valtavan pörröiset karvavarret. Monte arvioi hetken näkemäänsä, nyökäytti sitten hyväksyvästi ja kääntyessään kohti keittiötä totesi:

– I don’t think I’ve ever seen you wear same shoes twice.

Uusia kenkiä ulkoiluttamassa

Haluaisin sanoa, että hän liioitteli. Mutta vaikka ei minulla nyt NIIN monia kenkiä ollut, joskus teini-iän lopulla olin rakastunut kenkiin ja vuosien saatossa toinen toistaan erikoisempia pareja kertyi melkoinen määrä.

Sitemmin kenkiin kohdistuva intohimoni on asettunut, ja kaapit täyttävien parienkin lukumäärä järkeistynyt. Ensimmäisellä vuorikiipeilyreissulla Monte Rosalla sain toiseen jalkaani pysyvän tuntohermovaurion, joka on tekee korkokenkien käytöstä kivuliasta. Sen jälkeen myin lähes kaikki toinen toistaan kauniimmat korolliset kenkäni ja sijoitin rahat aikuismaisen järkevästi – kiipeilykenkiin!

Vaikka muotokieli ja ominaisuudet ovat aika eri maailmasta, olen nykyisiin kenkiini jopa kiintyneempi kuin Minna Parikan uniikkeihin näytöskorkkareihin. Näissä jalkineissa oikean merkin, mallin ja koon valintaprosessi on monimutkaisempi ja suhtaudun siihen suurella vakavuudella:

Hyytävän kylmä Peak Lenin edellyttää jonkin verran hankintoja, ja valitettavasti hyvälaatuiset kiipeilyvarusteet harvoin ovat edullisia. Kuten aiheen alustuksesta saattoi päätellä, suurin pähkäilyn paikka ovat olleet ylävuoristokengät. Peak Lenin tuntuu olevan taas niitä kohteita, jotka asettuvat varusteiden vaatimustasoltaan rajamaastoon.

Lähtöpäätöksestä alkaen olen vellonut pohdinnossa, onko nyt aika ostaa kolmikerroksiset ylävuoristokengät. Katsomissani YouTube-videoissa osalla Peak Leninin rinteillä vaeltavista kiipeilijöistä on tuplakenkä. Sellaiset (La Sportiva G2) minulla jo on ja vieläpä hyvin sisäänajettuina. Mutta toisella osalla porukkaa taas näkyy videoilla jo nuo lämpimämmät triplakengät. Kyselin neuvoa opasfirmaltamme sekä eri kiipeilyfoorumeilta, mutta sain täsmälleen saman vastauksen: puolet porukasta kannattaa kevyempiä tuplakenkiä ja toinen puoli vannoo triplakengän nimeen muistuttaen, että paleltumiset ovat hyvin yleisiä Peak Leninillä ja erittäin kurja syy kääntyä takaisin.

Miksikö päätös oli niin vaikea? Syitä on muutama:

Paino – ultrakevyet G2:ni painavat vain noin kilon (per kenkä). Kun taas Millet Everest Summit GTX:t painavat 300 g enemmän – ja ne taitavat olla aikalailla kevyimmät tämän kategorian kengät. Kolmesataa grammaa saattaa kuulostaa vähäiseltä erolta, mutta ottaen huomioon, että tämä on niitä vuoria, joille lähtiessä sahataan hammasharjasta varsi poikki painon minimoimiseksi, kolmasosa kiloa on valtava paino.

Mukavuus – G2:ni ovat kuin tohvelit, sillä olen saanut ne käytössä muovautumaan jalkaani sopiviksi. Vuorikenkien käyttöönotto on aina aikamoinen projekti, ja ensimmäinen vuori uusilla kengillä on ainakin toistaiseksi ollut aina hiukan rakkojen ja hiertymien kanssa kamppailua. Lisäksi G2:ten boa-vaijerikiristys on fantastisen helppo verrattuna Milletin old school -kengännauhoihin. Taas tuntuu pikkuasioihin takertumiselta, mutta ylävuoristossa pienetkin säädöt voivat olla hyvin rasittavia – varsinkin, mikäli joudut ottamaan hanskat pois ja avaamaan isoja varsia hyytävässä pakkasessa ja tuulessa.

Kylmyys – Milleteillä pärjää jo maailman korkeimmalla vuorella, Mount Everestillä eli niiden kanssa tuskin tulisi kylmyysongelmia Peak Leninilläkään, kun taas G2:ten kanssa luultavasti joutuisin varustautumaan akkusukin ja -pohjallisin. Tämä taas palauttaa minut edellä mainittuihin käytön helppouteen ja varusteiden kokonaiskeveyteen. Jos jouduin raahaamaan mukana ison kasan oheisvarusteita, säästänkö oikeasti kuluissa ja painossa (hermoista puhumattakaan)? Olen herkkä palelemaan, ja kylmyys on todella voimakkaasti motivaatioon vaikuttava asia kiivetessäni. Lämpöiset kengät voivat ratkaista yllättävän paljon.

Hinta – Tripla-buutsien hinnat pyörivät tuhannen euron hujakoilla. Toisaalta vaihtoehtoiskustannuksena olevat lisävarustelut G2:iin nousevat satoihin euroihin nekin, ja jos mielin Peak Lenin jälkeen korkeammalle, isompien kenkien hankinta on väistämätön.

Ylävuoristokenkien ostaminen on vaikeaa myös ihan käytännön syistä: esimerkiksi Suomessa niiden sovittaminen on lähes mahdotonta. Kiipeilykaupoissa saattaa satunnaisesti olla yksittäisiä mallipareja, mutta eri mallien vertailu on mahdotonta, ja koska suurin osa kiipeilijöistä on miehiä, yleensä myös malliparit ovat minulle liian suuria kokoja.

Kengän täydellinen istuvuus on tärkeää, ja eri merkkien ja mallien välillä on niin suuria eroja, että sopivan kengän koko voi mallista riippuen vaihdella jopa useita numeroita. Esimerkki: normikengänkokoni on 40. Pehmeät lähestymisvaelluskenkäni ovat kokoa 41, kovemmat La Sportivan Trango -lähestymis- ja kesäkiipeilykengät kokoa 42, G2:ni koko taas on 42,5.

Yksi tapa on tietysti tilata ulkomailta verkkokaupasta useita eri malleja ja kokoja sekä sovituksen jälkeen palauttaa valitsematta jääneet. Mutta rajansa on luottokorttilimitilläkin, ja monissa verkkokaupoissa kansainväliset palautukset tulevat kalliiksi, kun puhutaan isokokoisista tuotteista.

Vatvoin kenkäasiaa loputtomalta tuntuvan ajan – ainakin verrattuna yleensä varsin intuitiiviseen ‘Hupsista ***tana’ -päätöksentekotapaani. Pari kuukautta etsiskelin tietoa, vertailin merkkejä ja malleja sekä verkkokauppoja. Vaihdoin mielipidettä muutaman päivän välein, kunnes lopulta kiipeilyparini Heikki kehoitti tiukasti lopettamaan jahkailun:

– Osta ne Milletit. Palelet aina, ja tällä on sinulle suuri psykologinen merkitys.

Heikki seurasi linjoilla pontevaa sovitusta ja eri kenkien vertailusessiota (ja ilmeisesti viihdytti itseään Facetimen efekteillä)

Tiesin hänen olevan oikeassa. Niin päätös oli tehty. Sattui vielä niin onnellisesti, että oikeaksi kooksi arvioimiani kenkiä löytyi yksi pari (toiveideni mukaisesti sini-punaisena) alennusmyynnistä saksalaisesta verkkokaupasta. Niin Visa vingahti, ja kohta jo odotin pakettia kuin lapsi joulupukkia. Kuljetuksen saapuessa sain pidätellä itseäni, etten riuhtaissut laatikkoa kuljettajan käsistä, vaan hymyilin ystävällisesti ja vaihdoinpa kuulumisetkin. Loppupäivän vietin uudet kengät jalassa yrittäen kaikin tavoin testailla niiden sopivuutta.

Nyt Milletit ovat jo ulkoilleetkin kaksi kertaa: 20 kilometrin vaelluksen Nuuksion hankisessa metsässä ja rivakan vauhtikävelyn Tapiolan merenrantamaisemissa. Paino jännittää hiukan, sillä vaikka tasamaalla eroa G2:iin ei heti huomaa, Nuuksion pitkä trekki sai minut löytämään taas uusia lihaksia, jotka voivat kipeytyä.

Toinen asia on sisimpien kenkien istuvuus, sillä malli lienee suunniteltu ilmeisesti miehen pohkeen muotoon (tiesitkö muuten, että miesten ja naisten pohkeet ovat aivan eri muotoiset?). Sisäkengän reunus hiertää sääriini tuskaiset rakot jo parissa tunnissa.

Tytär kommentoi, että kotikeittiömme kokki tuntui
olevan todella varustautunut kaikkeen…

Muuten kengät tuntuvat olevan täydellisen sopivat. Eli sisäänajoa vaan ja ehkäpä sisimmän kengän muokkaus uunissa.

Ja et voi kiistää, etteivät ne ole hienot!

Monte olisi tyytyväinen.