Category: matkailu

Mikä on Suuri Huiputus?

On April 19, 2015

In blogi, haastattelu, haaste, janiina ojanen, kysymys, matkailu, matkustus, vuorenvalloitaja, vuorenvalloitus

Minut on haastettu.

Minut haastoi Voikku, joka pitää Rapatessa Roiskuu -blogia. Hän esitti minulle 11 kysymystä. Yleensä en kiertohaasteista innostu, mutta tämä on mielestäni kiva: se avaa uusia puolia tarinankertojista.

Tässäpä vastauksia Voikun kysymyksiin:

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?

Kirjoittaminen on aina ollut minulle luontainen tapa ilmaista itseäni. Käytän sitä myös asioiden analysointiin ja päätöksien tekemiseen. Töissäkin kaipaan aina kynää ja suttupaperia, kun alan ideoida tai suunnitella jotain. Vaikka paperille ilmestyy yleensä vain irtosanoja ja suhruisia piirustuksia, kynän liike ja asioiden visualisoiminen auttavat minua hahmottamaan kokonaisuutta. Kuulakärkikynän musteen tuoksu on muuten yksi lempituoksujani.
Halusin dokumentoida Vuorenvalloitus-matkani kokonaisuudessaan – lähtöpäätöksen hetkestä vuoren huipulle – joten bloggaaminen oli aika luontainen tapa. Työni puolesta olen bloggannut jo vuosia, työblogin tekstit ovat ammatillisia aiheita käsitteleviä.

Kuva: Riitta A.

2. Miten päädyit blogisi nimeen?

Alunperin työnimi oli “Suuri Huiputus”. Pidin sitä hurjasti, mutta arvelin, ettei se olisi paras mahdollinen projektiani tukevien yhteistyökumppaneiden näkökulmasta, joten jouduin luopumaan siitä. Eli kill your darlings!

Sitäpaitsi halusin nimen, joka kertoo projektistani, paitsi sen tarinan, myös sen merkityksestä minulle. Kaikessa humoristisuudessaan Suuri Huiputus ei olisi kertonut, miten merkityksellinen asia Vuorenvalloitus on minulle.

3. Millaisia blogeja tykkäät seurata?

Rehellisesti myönnettäköön, että säännöllisesti ehdin seurata vain paria ammattiini liittyvää blogia. Ammattiblogeissa minua kiinnostaa tiukka faktatieto ja tuoreet näkökulmat. Niin sanotuissa vapaa-ajan blogeissa minulla on pari tärppiä, joita käyn kurkkimassa säännöllisesti. Niissä minua kiinnostaa huolellinen ja taitava kirjoittaminen, tarinaa täydentävä kuvamaailma ja aito henkilökohtaisuus.

4. Mikä on elämässäsi kaikkein tärkeintä?

Lapseni.

5. Mikä on / on ollut suurin unelmasi?

Terve ja onnellinen elämä lapselleni.
Jos itseäni koskevia unelmia pitäisi analysoida, on pakko vastata lempi-tv-sankarini The Suits -sarjan Harvey Specterin sanoin: “I don’t have dreams. I have goals.” Tarkoitukseni ei ole olla ylimielinen. Olen aidosti sitä mieltä, että unelmat pitää toteuttaa. Toiset onnistuvat, toiset eivät. Mutta onnistuminen ei ole asian ydin, vaan tekeminen. Tekemättä jättämiset kaduttavat enemmän kuin se, että teki parhaansa ja ei ihan yltänyt tavoitteeseen.

Minulla on paljon asioita, jotka haluan tehdä. Monet niistä liittyvät matkustamiseen ja työhöni. Mutta jos miettii sellaista unelmaa, joka ei nyt ainakaan hetkeen ole toteutettavissa, haluaisin asua ulkomailla jossain suurkaupungissa. Ja juuri nyt unelmoin tietenkin hetkestä Mont Blancin huipulla.

6. Mihin haluaisit matkustaa?

Kaikkialle! Mutta jos jotain pitää valita, Mont Blanc -reissun jälkeen listani kärkipäässä on Soul. Kerään matkamuistoksi matkustuskohteideni Starbucks-mukeja. Pari päivää sitten aamutohinoissa New York -mukini räsähti sirpaleiksi kylppärin lattialle. Se oli lempimukini ja tämä tarkoittaa, että pitää mennä hakemaan uusi muki.

7. Mikä on parasta juuri sinussa?

Jotkut ovat sanoneet minua rohkeaksi ja olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Se ei tarkoita pelon puutetta, vaan sitä etten anna sen lamauttaa itseäni itseäni. Se ei tarkoita harkitsemattomuutta, vaan riskien tunnistamista ja hallintaa.

8. Mitkä ovat pahimmat tapasi?

Lasketaanko laulaminen?
Olen jästipäinen ja välillä äidyn prässäämään tahtoani läpi. Toisaalta, Tina Fey on sanonut: “You know, bitches get things done.” Ja hän on ihan oikeassa. Jos jotain päätän, se harvoin jää tekemättä, hyvässä ja pahassa.

9. Mikä on ollut elämäsi suurin pettymys?

Avioero, koin epäonnistuneeni monellakin tavalla. Jälkikäteen ymmärsin, että avioliitosta sain elämäni parhaan lahjan: tyttäreni. Eli se ei ollut erehdys. Suhteesta opin paljon ja avioero taisi kasvattaa minut aikuiseksi. Se ei siis ollut epäonnistuminen. Asiat vaan eivät menneet siten kuin olimme ajatelleet, kovasta yrityksestä huolimatta.

10. Millainen olisi sinun unelmatalosi?

Olen korviani myöten kaupunkilainen, joten kerrostalo. Unelmakoti olisi joko supermoderni lasiseinäinen talo tai sitten vanhaan tehdasrakennukseen tehty asunto.

11. Jos saisit valita kolme asiaa autiolle saarelle, mitä ne olisivat?

Pragmaattisesti ajatellen: vesisuodattimia, ruoan kasvattamiseen vaadittavia siemeniä ja lämpimät vaatteet kylmiä öitä varten.
Vähemmän käytännöllisesti ajatellen: hyvät kengät, kirjoitusvälineet ja loputtomasti paperia sekä puukko.
Kaiken järjen hyläten: musiikkia, kirjoitusvälineet ja… kyllä silti ottaisin puukon.
…en kerta kaikkiaan pysty vastaamaan tähän yksiselitteisesti.

Tämä on siis kiertävä haaste, jossa bloggarit esittävät toisilleen kysymyksiä. Tavoitteena on paljastaa uusia tarinoita ja ajatuksia sekä samalla saada blogeille uusia lukijoita. Säännöt ovat simppelit: bloggari saa 11 kysymystä, joihin hän vastaa. Sitten hän luo itse 11 kysymystä ja haastaa 11 kiinnostavaa bloggaria vastaamaan.

Minun kysymykseni

1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta.
2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi? Miksi?
3. Miten bloggariminäsi eroaa “reaaliminästäsi”?
4. Mikä saa sinut nauramaan?
5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?
6. Ketä läheistäsi ihailet?
7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?
8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?
9. Mikä sinusta tulee “isona”?
10. Kuka on lempi elokuvasankarisi ja miksi?
11. Uskotko onnellisiin loppuihin? Perustele.

Tässä muutama blogi, joita olen lueskellut, joten haastan teidät:
Naisen oma blogi
Kummat kengät
Peace&Style
Mun korkeissa koroissa
#jetlagged

Minulla ei ole ikävä kyllä ole yhtätoista blogia listoillani, joten jos tiedätte hyviä blogeja, pistäkääs kommenttikenttään ja haastan listasta puuttuvat viisi mukaan myös.

Ensi kerralla palataan sitten itse aiheeseen.

Kiusallinen juttu

By Janiina

On March 25, 2015

In harjoittelu, himalaja, jäätikkö, matkailu, matkustus, mont blanc, mount everest, vastuullisuus, vuorenvalloitaja, vuorenvalloitus, vuori, vuorikiipeilijä, vuorikiipeily

Ystäväni lähetti minulle linkin Mt. Everest is Literally a Pile of Crap -artikkeliin, jossa käsitellään varsin pysäyttävällä tavalla erästä vuorikiipeilyn ongelmaa. Asiaa, joka ei tule ensimmäisenä vuorikiipeilystä mieleen tai jonka käsittely voi tuntua jopa hiukan kiusalliselta: kuten karhut kakkivat metsään, kakkivat kiipeilijät vuorelle.

Luultavasti jo tiedätkin hiukan karmivan faktan, että jos vuorikiipeilijä kuolee Mount Everestin ylärinteille, todennäköisesti hänen ruumistaan ei tuoda vuorelta alas. Tämä kertoo karua kieltä vuoren olosuhteiden haastavuudesta.

Lontoo 2013

Jos edes kuolleita ei pystytä tuomaan vuorelta alas perheilleen, miten luulet ihmisten suhtautuvan roskien tai omien jätöksien kantamiseen takaisin vuorelta? Niinpä Mount Everestin rinteet pursuavat ihmisten jättämää roskaa ja ulostetta. Jätehuoltoa ei ole pystytty järjestämään, ja ihmiset keskittyvät mieluummin oman suorituksen ja turvallisuuden optimointiin kuin jätteidensä kuljetukseen. Artikkelissa kerrotaan, että vuodessa on 700 ihmistä kiipeää Mount Everestille ja viipyy vuorella noin kaksi kuukautta. Do the math, sanos amerikkalainen…

Amsterdam 2014

Mielessäni näen Mont Blancin huipun valkoisena vasten sinistä taivasta. Ajatuksissani hanki ei ole keltatäplikäs eikä huipulla ole roskia, vaikka vuorella käy joka vuosi tuhansia ihmisiä. Olen pohtinut täällä blogissakin monesti, mitä vien mukanani huipulle. Nolostuin jo valmiiksi siitä, miten kiusallista on hoitaa vessa-asioita lyhyessä köydessä. Hävettää myöntää, että mielessäni ei ole käynyt, mitä kyseinen toimenpide tarkoittaa vuoren näkökulmasta. Minun tai niiden tuhansien muiden ihmisten läsnäolo ei kuulu vuoren ekosysteemiin eli olemme jopa isompi ongelma kuin jätekasa, jonka jätämme jälkeemme.

Pakko laajentaa kuvakulmaa hiukan, onhan matkailu maailman mittavin elinkeino:

Moskova, 2013

Minä rakastan matkustamista, uusia paikkoja, kulttuureita, elämyksiä ja ihmisiä. Matkustan suhteellisen paljon, useita kertoja vuodessa. Haluaisin matkustaa vieläkin enemmän. Uskon, että ainoa tapa ymmärtää edes pisara siitä, kuinka upeassa maailmassa elämme, on nähdä sitä mahdollisimman paljon.

En halua kasvattaa lastani vain tamperelaiseksi, pirkanmaalaiseksi tai edes suomalaiseksi. Haluan lapseni olevan maailmankansalainen, joka rakastaa suomalaisuuttaan, mutta aidosti ymmärtää pohjoisen lintukotomme olevan vain pieni murto-osa maailmaa. Matkustaminen avaa maailmankuvaa, sivistää ja antaa ymmärrystä. Siksi haluan myös lapseni matkustavan paljon.

Ilmeisesti en ole ainoa, joka ajattelee näin: vuodessa maapallolla matkustaa noin 800 miljoonaa matkailijaa ja määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä (World Wide Fund for Nature 2009).

New York 2013

Monille alueille matkailu on elinehto, ja monet maat ovat rakentaneet jopa koko taloutensa matkailun varaan. Se on hyvä asia silloin, kun maa pystyy ruokkimaan asukkaansa ja kehittämään infrastruktuuriaan matkailun turvin. Mutta asialla on valitettavasti myös kääntöpuoli. Usein matkailusta riippuvaisissa maissa ei palveluita osata tai voida tuottaa ympäristö ja tulevaisuus huomioiden.

Vielä harmillisempaa on se, että matkailijat suhtautuvat kohteisiinsa välinpitämättömästi. Luonto, kulttuuri ja elämykset houkuttelevat meidät paikalle, mutta kunnioitus niitä kohtaan katoaa ensimmäisen Pina Coladan myötä. Kotona hana suljetaan hampaiden harjauksen ajaksi, mutta reissun päällä käytämme vettä, energiaa ja luonnonvaroja säälimättömästi.

Mallorca 2013

Vaikutukset ovat kuitenkin vieläkin laajemmat kuin lentokoneen synnyttämät saasteet ja hotellihuoneen yötäpäivää päällä oleva parvekevalo. Kun pakkaamme reppumme ja lähdemme vuoristoon kokemaan upeaa elämystä, jonka luonto meille tarjoaa, ryntäämme ympäristöön, joka ei luontaisesti kestä ihmisjoukkojen läsnäoloa. Eroosio, kasvillisuuden häviäminen (ja sen vaikutukset edelleen eläinkuntaan), eläinten käytöksen häiriintyminen johtuen ihmisen läsnäolosta, roskaaminen ja vaikkapa tautien levittäminen (kyllä, sairaudet tarttuvat myös ihmisistä eläimiin, ei vain toisinpäin). Siinä vain muutama piittaamattoman toiminnan seuraus.

Vastuuttomuutemme kaatuu omaan niskaamme, ihan konkreettisestikin. Yhtenä vuorikiipeilyn kannalta merkittävänä käytännön esimerkkinä voi mainita, että ilmastonmuutos lisää lumivyöryjen määrää. Eli minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Kakkakasat mukaanlukien. (Anteeksi. Syytän huonosta huumorintajusta kasvatusta.)

Asioihin voidaan tarttua ja onneksi on tartuttukin. Nykyään esimerkiksi kiipeilijän on rekisteröitävä Himalajalle viemänsä tarvikkeet ja tuotava kaikki pois. Näin estetään roskaamista. Artikkelissa, johon alussa viittasin, kerrotaan tavasta, jolla pyritään puuttumaan Mount Everestin ongelmaan. Ja kyse on toki myös asenteista. Olisitko sinä valmis maksamaan matkastasi enemmän, jos voisit olla varma, että siihen liittyvät palvelut tuotetaan vastuullisesti?

Kun asiaa alkaa miettiä tarkemmin, tuntee helposti maailmantuskaa. Unohtuu, että vaikka kokonaiskuvaa katsotaan laajakulmalla, pitäisi omien vaikutuskeinojen valikoimaa tarkastella ensisijaisesti läheltä. Taas on se kuuluisa peiliin katsomisen paikka. Jokainen voi tehdä jotain ja pienistä puroista…jaadijaadi…kyllä sinä tiedät.

Entä millä eväillä minä lähden kohti Mont Blancia? Koska en tiedä vielä edessä olevista olosuhteista ja tapahtumista paljoakaan, on konkreettisten to-do-listojen tekeminen haastavaa. Mutta uskon, että asenne ratkaisee. Niinpä otan mukaani järkevät toimintatavat, kunnioituksen luontoa, aluetta sekä sen asukkaita kohtaan. Ehkäpä silloin minun unelmani täyttymys jättää maailmaan toisenlaisen merkin kuin kasan **skaa.

Barcelona 2014

Koska alppilehmillä on erimittaiset jalat.

By Janiina

On January 17, 2015

In alpit, isä, jäätikkö, janiina ojanen, jungfrau, kehlstein, marko laukkanen, matkailu, mont blanc, saksa, sveitsi, vuorenvalloitaja, vuorenvalloitus, vuorikiipeily, vuoristo

“Miksi kiipeät vuorille?” on usein vuorikiipeilijöiltä kysytty kysymys. Klassinen vastaus siihen on: “Koska ne ovat olemassa.”

Kysyin Lakulta, miksi hän innostui lähtemään mukaan projektiin. Miksi hän haluaa Mont Blancin huipulle?

Hän vastasi: “Haluan haastaa itseäni henkisesti ja fyysisesti. Samalla siihen liittyy vahva visuaalinen aspekti: vuoriston karuus ja kauneus. Vuoristo on minulle täysin uusi elementti. Aikaisemmin olen liikkunut tuntureilla, metsissä, soilla ja merillä, kaupunkiviidakkoa unohtamatta. Ajatus vuoren huiputtamisesta kiehtoo minua valtavasti!”

Hieno vastaus! Nyt minua alkoi häiritä oikein toden teolla. Miksi minä haluan Mont Blancille? Enhän minä ole koskaan kiivennyt vuorilla. Enkä aiemmin ole tuntenut erityistä halua tehdä sitä. Tai ainakaan tiennyt tuntevani. Olenko minä Vuorenvalloittaja vailla filosofiaa?

Olen kyllä käynyt vuorilla. Kun olin lapsi, minä ja sisareni reissasimme isän kanssa autolla joka kesä kuukauden ympäri Eurooppaa. Luulen, että nuo reissut ovat osasyy siihen, miksi nykyään hengitän rauhallisemmin, kun sähköpostissa on lentoliput johonkin. Maailma on täynnä hienoja ihmisiä ja upeita paikkoja. Haluan nähdä ne kaikki. Jos veressäni on syntyjään ripaus kulkuria, nuo matkat tartuttivat minuun pohjattoman uteliaisuuden maailmaa kohtaan. Se on ainutlaatuinen lahja isältäni.

Muistoja lapsuuden reissuilta syntyi lukemattomia, mutta jostain syystä monissa niistä kirkkaimmin mieleen jääneistä kuvista olemme Alpeilla. Muistan hyvin kapeat kaiteettomat vuoristotiet, joilla paikalliset kaahasivat holtittoman oloisesti. Satumaisen idylliset kylät vuorten syleissä ja sinistä taivasta viiltävät valkoiset huiput. Kahdeksanvuotiaan uteliaisuudella kummastelin jyrkillä rinteillä laiduntavia lehmiä: miten ne pysyvät pystyssä? Isä sanoi, että alppilehmät pysyvät tasapainossa hyvin, koska niiden etujalat ovat kasvaneet lyhyemmiksi kuin takajalat, johtuen jatkuvasta seisoskelusta vuorenrinteellä. Ihmettelimme siskon kanssa, eivätkö lehmät koskaan halua kääntyä toisinpäin, mutta isä kertoi vinkeästi hymyillen lehmien pitävän enemmän vuorenhuipun katselusta.

Tajusin tulleeni huijatuksi samoihin aikoihin kun ymmärsin, ettei auton kojelaudan punainen kolmionappula ole heittoistuimen painike (jolla voi nakata kiukuttelevat takapenkkiläiset ulos autosta) ja ettei rekkojen perässä lukeva TIR viesti takana ajavalle ohitusta suunnittelevalle, että edessä on Tavallista Isompi Rekka.

Olen käynyt ainutlaatuisen hienoissa paikoissa.
Kotkanpesässä Saksassa Kehlsteinvuoren huipulla kivilinnan jykevät seinät tuntuivat sormien alla hyytäviltä. Johtuiko paikan historiasta vai lapsen silmään kolkoista seinistä, mutta minulle paikka oli kylmän kiehtova.

Sveitsin Jungfraulla taas oli mahtavan hauskaa käydä lumisotaa kesätopissa ja shortseissa, kun korkealla vuorella aurinko paistoi helteisesti ja kuitenkin lumi narskui tennareiden alla.
Näköalatasanteella oli metalliritiläparveke, jonka alapuolella muistaakseni ainakin kilometrin mittainen suora pudotus. Muistan seisoneeni ritilän päällä kylmä vuoristotuuli hiuksissani ja haistaneeni lumen tuoksun. Katsoin pudotusta ja tunsin pienen pelon vavistuksen. Mutta vielä enemmän minua kiehtoivat jylhät, jäiset kallioseinät.

Jo silloin ikiaikaiset vuoret olivat niin vetovoimaisia: lumoavia ja pelottavia yhtä aikaa.

Mont Blanc -unelmassani kyse on varmasti myös luonteesta. Olen aina rakastanut tekemistä, joka pakottaa antamaan kaikkensa. Mielestäni asioita ei kannata tehdä ollenkaan, jos ei aio tehdä täysillä. Ja aina pitää pyrkiä tekemään enemmän kuin alunperin aikoi.

Kuitenkaan ennen sitä viime syksyistä päivää minulla ei ollut aavistustakaan, millainen asia tulee valloittamaan seuraavan vuoden elämästäni. Hienoista lapsuusmuistoista ja pohdinnoistani huolimatta vieläkään en ihan täysin ymmärrä, miksi minut on vallannut näin voimakas halu päästä kiipeämään Alppien korkeimmalle huipulle. Tyydyn siis siihen, että vuoreni valitsi minut, ei toisinpäin. Yksi asia tässä pohdinnossani kuitenkin selvisi:

minä olen alppilehmä – haluan pitää katseeni kiinni huipussa.