Tänä vuonna elän aikaani edellä: Tein uudenvuodenlupauksen kuukausi sitten, kun päätin lähteä Mont Blancia valloittamaan. Joulukin tuli jo muutama päivä sitten: varustekumppaniltani Nikander.fi:ltä saapui läjä varusteita talven treeneihin. Tuskin maltan odottaa, että pääsen testaamaan, miltä tuntuvat käytössä. Vaatteet näyttävät niin teknisiltä, että luultavasti ne kykenevät tekemään harjoitukset ilman minuakin.
Yksi asia on ainakin varma: lapseni silmissä uskottavuuteni vuorikiipeilijänä nousi uudelle tasolle. Kun vedin ylleni juoksuhousut ja treenipaidan, tytär henkäisi: “Äiti, sä näytät ihan supernaiselta!” Hetken mietittyään hän tosin totesi: “No et sittenkään, kun sillähän on viitta. Jos sulla olisi viitta, voisit lentää sinne vuorelle.”
Treeni on nyt tuntunut tosi hyvältä. Salilla trainerini Tapio johdatti minut toisen treenin saloihin eli nyt vuorottelen kahdella setillä, joiden tavoitteena on kasvattaa lihasmassaa ja kiinteyttää kroppaa. Ensi viikolla lisätään mukaan vielä kolmannen päivän ohjelma kahvakuulalla ja sitten vaihtoehtoinen setti oman kehon painolla. Se on mukana paitsi vaihtelun vuoksi, myös siksi että minulla on suhteellisen usein viikkoja, jolloin olen osan ajasta pois Tampereelta tai salille meno ei muuten onnistu.
Jo nyt huomaan, kuinka suuri merkitys on vaihtelulla, ainakin jaksamisen ja mielekkyyden kannalta. Viimeksi salille mennessäni edellisestä treenistä muistuttelevat takareidet tuntuivat kahdelta isolta klimpiltä, joilla ei tehtäisi mitään. Jännittikin vähän, että jumahdanko ensimmäiseen kyykkyyn, ja joudutaanko minut kantamaan saunaan sulattamaan lihaksiani. Mutta uuden treenin jalkaprässi menikin hyvin ja askelkyykyt sujuivat. Tapiota kyllä hymyilytti toisjalkaisuuteni, sillä joka kierroksella askelkyykkymatka vaihteli parikin metriä, vaikka askelkyykkyjen lukumäärä oli vakio.
Herkuttelupäivän aamuna tuskin sain silmät auki, kun säntäsin jääkaapille juustounelmaa toteuttamaan. Laatikosta paksua siivua tekevä höylä, Edam esiin ja… Mitä minulle on tapahtunut?!
Juusto maistui ihan hyvältä mutta aika tahmaiselta. Paksu muhju takertui posken sisäpintaan ja odottamani huikea onnentunne jäi puolitiehen…
Aloin jo hätääntyä tosissani mutta päätin kuitenkin tehdä ultimaattisen testin. Valkosuklaalaku sentään vei jalat alta tuttuun tyyliin. Huh.
Viikon salitreenien lisäksi ehdin tehdä seitsemän kilometrin juoksulenkin Kaupissa ja saman mittaisen reippaan hyötyliikuntakävelylenkin. Juoksu rullasi ihanasti ja ylämäkiä tuskin huomasi. Teki mieli laulaa ilosta, kun juoksun jälkeinen addrenaliinipöhnä kohisi suonissa. Voikohan reisien rässääminen salilla tuoda puhtia jo parissa viikossa?
Niin ja ei pidä unohtaa viikon ehkä tärkeintä treeniä. Tein mentaaliharjoituksen ääriolosuhteissa: 1,5 tuntia täpötäydessä Ikeassa väsyneen ja kärsimättömän lapsen kanssa. Lapsi piti lahjoa suklaapatukalla. Itse en horjunut.
