Kiitos maitohapoista! – ja matka jatkuu

Alpeilta paluusta on nyt ehtinyt kulua lähes kaksi kuukautta. Riehaantunut onnistumisen ilo on tyyntynyt ja koteloitunut sydämeen voimavaraksi, josta ammennan jaksamista arkeen ja motivaatiota treeniin kohti seuraavaa haastetta.

Hengityksen tasausta satumaisissa maisemissa
Kuva: Fabrizio

Kuten jokainen kiipeilymatka, antoi tämäkin paljon ajateltavaa ja opetti uusia asioita itsestäni ja vuorista. Olisin toivonut ehtiväni kirjata nuo opit ylös tuoreeltaan, ennen kuin ne saavat muistojen kultareunat. Silloin niistä olisi eniten hyötyä – niin ainakin uskon. Mutta kuinka aika onkaan juossut tänä kesänä! Niinpä istun tässä vasta nyt. Ja saanpahan syyn palata polveileviin muistiinpanoihini ja elää uudelleen monia tunteita pursuavia hetkiä.
Muistiinpanoista puheenollen: vuorilla kirjoitetut muistiinpanot ovat varsinaista koodikieltä. Kirjoitusvirheitä viliseviä, puutteellisia lauseita. Välillä vain yksittäisiä sanoja. Ehkäpä suora lainaus jonkun hauskasta tai opettavaisesta kommentista. Paikkojen nimiä kirjoitettuna kuten olen ne kuullut lausuttavan – välillä on ihan mahdotonta löytää oikeaa nimeä jälkikäteen, niin väärin olen kuullut. Joskus sanatkin on kiireessä lyhennetty niin, että vaatii itseltänikin pitkän tovin pohdintaa ja paluuta muistoissa tilanteeseen, josta arvelen olevan kyse, ennen kuin ne paljastavat viestin, jonka olen niihin itseäni varten piilottanut. Vuorimuistiinpanot ovat kuin pieniä peilin sirpaleita: Yksittäisinä ne heijastavat vain niin pienen osan kuvasta, ettei siitä kokonaisuus hahmotu. Mutta kun ne asettaa lähekkäin ja antaa muistojen piirtää välistä puuttuvat kohdat, alkaa maalautua maisema, jonka yritän parhaani mukaan näille riveille tallentaa.

Gran Paradiso minuutissa:

Mutta takaisin aiheeseeni: mitä Mont Blanc ja Gran Paradiso opettivat minulle tällä kertaa?

Oppaamme Marco lausui ensimmäisenä yhteisenä kiipeilypäivänämme sanat, jotka haluan säilyttää muistissani aina:
“Mitä tahansa teet vuorilla, pysy aina tietoisena kaikesta mitä teet. Jokainen askel ja valinta on yhtä kriittinen.”

Onnettomuudet tapahtuvat väsyneenä. Väärät valinnat tehdään, kun huomio herpaantuu tai kun kunnianhimo sokaisee. Pienellä erehdyksellä voi olla massiiviset seuraamukset. Hyvä ohje elämään muutenkin kuin vuorilla.

Mont Blancin mammuttimainen huippupäivä vakuutti minut siitä, että kestävyyteni riittäisi myös Elbrusin rinteellä. Toki aina paremmaksi voi – ja pitää – tulla. Uudenlainen treeni on muuttanut kehoni muotoa; lihakset ovat pienemmät kuin ennen. Se huoletti minua ennakkoon, sillä pelkäsin menettäneeni jotain. Mutta ilmeisesti se on todellakin uskottava, että toisenlainen harjoittelutapa on muokannut lihaksistoa koon sijaan kestävämmäksi. Eivätkös oikeatkin kestävyysurheilijat usein ole  vähän sellaisia “kuivan kesän oravia”?

Viimeiset kilometrit huipulle

Mitä enemmän kiipeän, sitä enemmän huomioni kiinnittyy kehon sopeutumiseen ylävuoriston vähähappiseen ilmaan. Akklimatisoitumisen merkitys oli taas läksyistä eräs keskeisimpiä, eikä pelkästään fyysisestä näkökulmasta. Nimittäin kun fyysinen rasitus vie kehon mammuttimaisen matkan verran epämukavuusalueen puolelle, saavat mielen syövereistä nousevat epäuskon ja epävarmuuden tunteet uskomattoman paljon pahaa aikaiseksi.
Aiemmat sairastumiset Kilimanjarolla ja Elbrusilla olivat jättäneet uskonpuutteen siemenen itämään mieleni multaan. Luulin sen jo pois nyhtäneeni, mutta Mont Blancilla ylärinteen lumilla, nousun raskaimmilla hetkillä sain huomata, että sen juuret olivat kuin voikukalla: sitkeät ja syvällä.
Onneksi salainen aseeni, jästipäisyys, auttoi tälläkin kertaa.
Ennen seuraavaa nousua tulen käymään itseni kanssa tämänkertaista syvempää henkistä valmistautumista, jotta minulla on vastaukset valmiina, kun heikkouden möröt kuiskivat korvaani.

Paluumatkalla: Gouterin majan lähestyminen ylhäältä käsin.

Enää en oleta oppaan huolehtivan jaksamisestani. Tästä olen puhunut ennenkin, mutta tositilanteessa se tuppaa helposti unohtumaan.
Olen saanut kiivetä suomalaisten ja keskieurooppalaisten oppaiden lisäksi myös afrikkalaisten ja venäläisten oppaiden kanssa. Kotiseudun kulttuuri heijastuu aina vahvasti oppaan toimintaan, mutta lähes kaikki kanssani kiivenneet oppaat ovat olleet oikein mukavia ja ammattitaitoisia. En tiedä, johtuuko se siitä ystävällisyydestä, mutta jostain syystä minulla on ollut aika vahva ja tiukkaan juurtunut oletus siitä, että oppaat lukevat minusta (tai ehkä jopa ajatuksistani) kulloisenkin suorituskykyni ja vointini sekä säätävät omaa toimintaansa sen mukaan.
Toki hyvä opas seuraa myös asiakkaan jaksamista ja huolehtii tietenkin hänen turvallisuudestaan, mutta kyllä minun itseni pitää ottaa vastuu siitä, että osaan kertoa, mikä tahti sopii minulle ja milloin tarvitsen lepoa. Kuulostaa ehkä vähän hassulta. Mutta minulla on näköjään kestänyt hyvä tovi sisäistää tuo asia. Ehkä se johtuu kilpailuvietistä tai halukkuudesta näyttää kykynsä. Niinkuin lapsi halkaisee huulensa esitellessään akrobatiataitojaan lastentarhan opettajalle, minä kompuroin yrittäessäni todistaa, että “ei tunnu missään”.

Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, taitaa se olla myös vähän “tyttö-asia”. Useimmiten olen tiimin ainoa nainen ja se nostaa kummasti kynnystä olla ensimmäisenä pyytämässä taukoa.

Mutta ollaanpa sitä tyttöjä tai poikia, kylmäpäitä tai kuumakalleja, vakuutuin taas entisestään siitä, että kaikille paras oppi on ohje, jota oppaat tämän tästä huikkasivat meille Kilimanjaron rinteellä: Polepole! (swahilia ja tarkoittaa “Hitaasti!”). Vuorilla aikaa ei kannata mitata minuuteilla, eikä voimia nopeudella.

Senkin olen oppinut, että haluan kiivetä samassa köydessä kiipeilyparini kanssa. Vaikka sanaakaan ei vaihdettaisi, kannustus ja rohkaisu virtaavat köyttä pitkin välillämme joka askeleella. Ja vaikka tiimihenki elää vahvana isommallakin etäisyydellä, haluan olla aina ensimmäisenä kuulemassa, kun aamuauringon hyväillessä valkoisia rinteitä Heikki purskahtaa laulamaan silkasta ilosta.

Mont Blanc minuutissa:

Näinpä taas vähän viisaampana käännän katseen eteenpäin. Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Joskus (tai kiipeilyn ollessa kyseessä, parempi sana taitaisi olla “usein”) suunnitelmat eivät toteudu odotetulla tavalla. Vuoret pysyvät, mutta välillä ne antavat odottaa itseään: innolla odotettu paluu Elbrusille siirtyy ensi vuoteen. Viime hetken muutokseen ei liity suurempaa dramatiikkaa, vaan suunnitelman siirtymisen taustalla on töihin liittyviä syitä.  Teimme Heikin kanssa päätöksen siirrosta harkiten, ja lohdutan itseäni sillä, että uuden matkan varaukset ensi vuodelle on jo tehty.

Syksyn alun kuukaudet ovatkin nyt täynnä hiukan toisenlaisia vuoria, joita rakastan niitäkin. Harjoittelu ja valmistautuminen seuraaviin kiipeilyhaasteisiin tietenkin jatkuu – siten saan pidettyä vuoret lähellä silloinkin, kun seuraavat suunnitelmat eivät ole ihan selkeinä. Lenkkipolkuja kulutetaan tennareilla ja pyöränkumeilla, ja syksyn mittaan treeniohjelmaa taas jatkojalostetaan.

Ja jotta vuorille pääsyyn ei menisi liian pitkää aikaa, olemme jo luonnostelleet uusia suunnitelmia Elbrusia odotellessa. Mitään ei kuitenkaan vielä ole lukittu, joten jätän aiheen vielä hetkeksi mystisyyden verhon taakse. Lupaan kertoa heti, kun asioita lukitaan.

On hyvä päättää tämä pohdiskelu ja nostattaa tunnelmaa hiukan tylsän uutisen jälkeen tärkeimmällä opilla, jonka olen vuorilla ammentanut: Tee mitä rakastat. Ja kun teet, arvosta jokaista hetkeä. Se ei tarkoita, että aina riemastuttaa. Hetken arvostaminen tarkoittaa läsnäoloa. Silloin voi huomata perhosen lumihangella, ja tuntea kiitollisuutta siitä, jos löytää sääristään edes yhden lihaksen, joka ei – vielä – ole maitohappojen korventama. Sillä suurimmatkin vuoret valloitetaan askel kerrallaan!

Huippujuhlan tunnelmaa, vasemmalta oikealle: Marco, minä, Fabrizio ja Heikki

P.s. Matkan varrella olen tullut huomaamaan, että hyvät vuoriopaskontaktit ovat kullanarvoisia. Maanmainioiden oppaidemme Marcon ja Fabrizion luvalla tipautan tähän heidän yhteystietonsa, jos vaikka joskus kaipaat vuoristo-opasta Alpeille, Dolomiiteille tai Strombolille:
Marco Kulot: marco.kulot@gmail.com
Fabrizio Della Rossa: fabrizio@discoverydolomites.com

Videot blogissa ovat kiipeilyparini Heikin.

Previous

Mont Blancin huippupäivä: hyvästit Alppien katolla – ja pyllymäkeä alas

Next

Kipu kehittää?

9 Comments

  1. Anonyymi

    Taannoin itse Gran Paradisolta palanneena piti taas käydä "kurkkaamassa" Janiinan sivuja…ja kerta kaikkiaan hieno lopetus menestyksekkäälle ja varsin haasteelliselle G-Paradiso-Mt Blanc tourille ja upeat tiivistetyt Heikin videokoosteet päälle. Kiitos!
    Tuo M Blancin lähestymisnousu Bellevue-Nid d'Aiglen junan radan kautta Gouterin majalle on jo kunnioitettavan pitkä ja oli lupaava "testi", mutta muistaakseni Elbrusin pohjoisreitillä "melkein" sama (1800 nousumetriä) tehdään huiputuspäivänä ylös ja alas (12-18h!) 3800…5600+ metriin, joten lisäaika Elbrusille valmistautumiseen ei varmasti mene teillä hukkaan :)! Hyvää valmistautumista taas. t. Ilkka
    ps. Tuo Marcon viisas neuvo lienee varioitunut Matterhornin ensi valloittajan (1865) Edward Whymperin kirjasta (Scrambles Amongst the Alps 1871) ja menee alun perin näin:"Do nothing in haste; look well to each step; and from the beginning think what may be the end."

  2. -

    Kysymys tuohon teidän Kilin reissuun liittyen: mitä reittiä pitkin olitte mäellä? Vastaus löytynee jostain tuolta arkistojen uumenistakin, mut en ihan pikaisella silmäyksellä sitä huomannut.

  3. Anonyymi

    Olipas hyvää pohdiskeluu ja otin sielt itelleni taas yhen, ihana motto heikkouden möröt kuiskii korvii, tulen käyttämää sitä. Hyvä, ku teil pien tauko nyt, kaikel on tarkoitus, oon sitä mieltä. Matkanne jatkuu ja siihe ei mee kauan, niin nopee menee tää aika nykyää. Kivoi treenei, fillarointii ja tennarin kulutust. T. Leena

  4. Anonyymi

    Entä Dom de Mischabel kohteena? Tulen juuri sieltä takaisin. Alppien no 3. Noustaan jaloin laaksosta majalle josta huipulle eli koko vuori kiivetään.

  5. Onpas kiva kuulla sinusta Ilkka! Toivottavasti Gran Paradiso -reissusi meni hyvin?

    Löysimme palveluntarjoajalta ryhmän, joka kiipeää Elbrusille pohjoisreittiä siten, että huippupäivä on lyhyempi eli edellisenä päivänä noustaan korkeammalle. Olen kuitenkin kanssasi olen samaa mieltä, ettei lisäaika valmistautumiseen ole pahitteeksi. 🙂

    Katsotaan jos vaikka pääsemme treenaamaan toiselle vuorelle vielä ennen sitä… Suunnitelmia kovasti tehdään!
    Aurinkoa ja iloa seikkailuihin!

  6. Machame-reittiä kiipesimme, todella hieno reitti, tosin hiukan ruuhkainen paikotellen. Oppaamme olivat fiksuja ja pyrkivät aina aikaisiin aamulähtöihin, niin emme juuttuneet jonottamaan.

  7. Ihanaa Leena, että aina jaksat iloita ja myötäelää mukana! Kyllähän meillä jo kaikenlaista jännää mielessä on 🙂

    Aurinkoa lenkkipoluille! Sain itse aikamoisen kesälenssun, ja nyt pitää hiukan malttaa lepäillä sitä parannellessa. Mutta pian taas pääsee itsekin juoksemaan 🙂

  8. Dom oli yhtenä vaihtoehtona ensimmäisenä vuonna, kun Mont Blancille ei päästy. Silloin päädyttiin Monte Rosalle, mutta todellakin – Dom de Mischabel on ehdottomasti kiivettävä! Olisikohan siinä seuraava Alppi-kohde?

    Miten reissusi meni?

  9. Anonyymi

    Kiitos kysymästä: G Paradiso meni hienosti ja upeassa auringonpaisteessa pääsin kiitokseksi "halaamaan" Madonnapatsasta. 🙂 Ps. Ensivkolla kohti Itä- ja Etelä-Tirolia ja kohteina Rötspitze ja Dreihernnspitze, pari haastavaa kolme ja puoli tonnista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén

Discover more from Vuorenvalloitus

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading