Syy hiljaisuuteen – Suuri Huiputus

Jos olet kulkenut matkassani vuorilla pidempään, olet ehkä huomannut, että viimeisen parin vuoden ajan olen päivittänyt blogia aiempaa harvemmin. Osittain syynä on ollut se, että kunnianhimon kasvaessa kohdevuoret ovat kasvaneet. Se taas tarkoittaa suurempaa panostusta sekä valmistautumiseen että itse reissuun. Perheelliselle ja intohimoisesti myös työhönsä suhtautuvalle se tarkoittaa valintojen tekemistä. Kun vuorokauden vuorille varatut tunnit ovat vähissä, on mietittävä tarkkaan, kuinka ne käyttää. Siinä se “virallinen” selitys. Se on ihan totta, mutta on muutakin.

Tiesitkö, että alunperin Vuorenvalloitus-blogini työnimi oli Suuri Huiputus? Pidin nimestä hurjasti ja suorastaan rakastin sen tulkinnanvaraisuutta, sillä erityisesti kiipeilyharrastuksen alkuvaiheessa pohdin usein, miksi halusin kiivetä vuorille – ideassa kun ei tuntunut olevan järkeä: Asuin maassa, jossa ei ole vuoria. En tiennyt mitään vuorista. Kaikki tapahtui hetken mielijohteesta (siitä lisää ensimmäisessä blogipostauksessani: Kuinka se alkoikaan). Lisäksi vuorikiipeilyyn valmistautuminen vaatii kovaa sitoutumista ja panostuksia, ja vastineeksi luvataan roppakaupalla kärsimystä ja äärimmäistä epämukavuutta – ei kuullosta kovin hyvältä diililtä. Kuka nyt sellaiseen ryhtyisi?

Hylkäsin alkuperäisen Suuri Huiputus -nimen ihan käytännön syistä: halusin löytää ensimmäiselle vuoren huiputus -yritykselleni kaupallisia yhteistyökumppaneita. Täysin kokemattomalle märkäkorvakiipeilijälle oli tarpeeksi haastavaa saada uskottavuutta sponsoreiden silmissä ilman sitäkin, että projektin nimi vihjaisi, että kyseessä saattoi olla huijaus. Kakkosvaihtoehto “Vuorenvalloitus” siis valikoitui blogin nimeksi. Todellisuudessa olen sitä mieltä, ettei vuoria valloiteta, vaan ne joko päästävät kulkijan rinteilleen tai eivät. Ihminen vs vuori -asetelma on mielestäni kaikkineen korni – viimeinen sana on aina vuorella.

Mutta ehkä juuri tuo nimen ironisuus on tehnyt Vuorenvalloitus-nimestä minulle rakkaan.

Omat uhittelut velvoittavat. Paatoksella olen blogini riveillä paasanut unelmien kääntämisestä tavoitteiksi. Ja kerta toisensa jälkeen olen elänyt vuoriunelmiani todeksi lopputuloksen vaihdellessa huiputuksesta häntä koipien välissä pakenemiseen. Minulle unelmien tavoittelussa ei ole ollut kyse täydellisestä onnistumisesta – tekeminen on tärkeämpää.

Mutta minulla on ollut toinenkin unelma – haave, jonka vuosiksi hautasin pöytälaatikkoon. Voisin selitellä, että se odotti, että aika oli kypsä.

Tai sitten voin myöntää, että minua pelotti, paljon enemmän kuin yhdenkään vuoren harjanteella on pelottanut. Lopulta vaihtoehtoja ei enää ollut, sillä minut tämänkin unelman toteuttamisen polulle astumaan potki – kukas muu kuin kiipeilyparini Heikki!

Kaksi vuotta kestäneen räpiköinnin aikana olen kahdesti palannut lähtöruutuun ja aloittanut alusta. Olen pyörinyt ympyrää ja pakittanut. Ollut turhautunut ja toivoton. Sekoittanut perheen viikonloppusuunnitelmat ja kehdannut vielä nurista, ettei sekään riittänyt. Kertaakaan kiipeily- ja ride or die -taisteluparini ei ole vastustanut tai epäröinyt, vaan väsymättä kannustanut ja uskonut minuun silloinkin, kun oma uskoni ei ole riittänyt. ‘Kiitos’ ei tunnu tarpeeksi suurelta sanalta, mutta suurempaa tai parempaa en löydä, joten tällä kertaa tyydyn koruttomasti siihen: Kiitos, Heikki.

Nyt tärkeä etappi on saavutettu. Ensimmäisen kirjani käsikirjoitus on valmis. Nimen ehkä arvaat?

Käsikirjoitus on vasta ensimmäinen (joskin valtava, ehkä jopa se suurin) askel pitkällä polulla. Yleensä kirjoittajat eivät juurikaan puhu julkisesti käsikirjoituksistaan ennen kustannussopimuksen allekirjoittamista. Mutta eipä tämä ole ensimmäinen kerta, kun valitsen toimia toisella tavalla kuin on tapana:

Olen vuosien ajan tehnyt töitä startup-yritysten parissa. Tärkein asia nuorelle startupille on todistaa, että yrityksen tuote tai palvelu on yleisön mielestä kiinnostava. Vetovoimaisuuden todistaminen auttaa esimerkiksi rahoitusneuvotteluissa.

Niinpä päätin pyytää apua sinulta.

Homma tapahtuu seuraavalla tavalla: julkaisen viikon kuluttua pienen pätkän kirjani käsikirjoitusta täällä blogissa näytteeksi. Näytetekstin yhteyteen liitän linkin sivulle, jossa voit käydä antamassa palautetta ja kertomassa, lukisitko kirjani kokonaan. Et tietenkään sitoudu mihinkään, annat vain mielipiteesi. Kaikki palautteet käsitellään luottamuksellisina.

Auttaisitko?

Laitan vielä tähän alle pienen yleiskuvauksen siitä, mistä kirjassa on kysymys (ensi viikolla sitten se varsinainen tekstinäyte):

Suuri huiputus avaa Vuorenvalloituksen toisen puolen ja taustatarinan. Se on rehellinen tarina naisesta,  joka havahtuu eronneena, työelämän ja vanhemmuuden puristuksessa merkityksellisyyden tunteen katoamiseen. Suuri huiputus kertoo, miten tavallisesta osa-aikayksinhuoltajasta aletaan hioa vuorikiipeilijää, mutta samalla se on kurkistus kulissien taakse:

Suuren  unelman tavoittelu muuttaa tarkoituksensa kadottaneen elämän täysin. Samalla se haastaa kurkistamaan peiliin ja tutustumaan itseensä ihmisenä ja naisena. Ympäristön tuomitessa vuorikiipeilyhaaveen, nainen joutuu kohtaamaan omien tavoitteidensa  ja tekojensa vaikutukset muihin ihmisiin. Samalla on vastattava kivuliaisiin kysymyksiin oman elämän hallinnasta, vanhemmuudesta ja suhteista läheisiin.

Suuri huiputus on seikkailukertomus vuorilta ja rakkaudenjulistus luonnon ihmeellisyydelle. Samalla se pyrkii vastaamaan kysymyksiin meitä eteenpäin ajavista voimista:

Mikä saa jotkut tavoittelemaan mahdottomia – joskus vaikeita ja jopa vaarallisia – unelmia? Löytyykö onnellisuus ja ja merkityksellisyys tavoitteiden saavuttamisesta? Vai ovatko seikkailut vuorilla vain pakomatka elämästä, jonka päähenkilö  huomaa  tehneensä  niin monta kompromissia, ettei tunnista sitä enää omakseen?

Previous

13 viikkoa lähtöön: Peak Lenin -matkan kohtalo varmistuu

Next

Suuri huiputus, luku 2: Unelman alku – lukisitko lisää?

9 Comments

  1. Tiina Seppälä

    Oot ihan huippu kynäilijä. nauttinut just sun blogistas, ikinä en oo muita jaksanut lukea. kirjan ostan varmasti.

  2. Joni Vainio

    Todellakin lukisin!

  3. Rita

    Turha edes kysyä😍 – luinhan ja kommentoin tekstejäsi jo opiskeluaikoinamme ❤️🙌🏻

    • Janiina

      Kiitos Rita <3 Niinhän todella teit – harva lienee niin onnekas, että on tällainen tukiverkosto <3

  4. Rita

    Turha edes kysyä – luinhan ja kommentoin tekstejäsi jo opiskeluaikoinamme ❤️🙌🏻

  5. Anonymous

    tottakai lukisin, oikein jään oottaa sitä. t. leena

    • Janiina

      Mahtava kuulla, Leena! Toivottavasti projekti etenee pian seuraavaan vaiheeseen. Aurinkoa keväisille lenkkipoluille!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén