Treenikauden väliraportti: sikaniskauhka ja terapialenkkejä

Janiina Ojanen punnerrus

– Olet tainnut treenata selkää viime aikoina. Muutoksen kyllä huomaa, toteaa hieroja, kun retkotan hänen pöydällään. Seurauksena on ensin hetkellinen mielihyvä. On kiva kuulla, että harjoittelun vaikuttavuus näkyy myös ulospäin. Sitten seuraa kauhistus, ja mielessäni alkaa pyöriä kuva itsestäni olkapäät-alkavat-korvista-harteilla varustettuna. Kun lihaksiston huolto päättyy, hiippailen muina naisina peilin eteen tarkastamaan tilanteen. Helpotus on melkoinen, kun takaisin ei tuijota “sikaniskalla” varustettu jättiläinen.

Valmistautumiseni yhdistää voima- ja kestävyysharjoittelua, koska molempia tarvitaan vuorella. Kiipeilyssä on tärkeää, että keho jaksaa pitkiä, tuntikausia kestäviä suorituksia ja palautuu parin minuutin taukojen aikana kesken suorituksen raskaissa olosuhteissa.

Juttelin viime kesän reissulla oppaamme kanssa lihasvoiman roolista vuorikiipeilysuorituksessa. Hän sanoi, että vahva lihaksisto on tärkeä, mutta harjoittelun pääpainon tulisi olla kestävyydessä. Suurista lihaksista voi olla jopa haittaa kiipeilyssä: ylhäällä ilman happipitoisuus on alhainen, ja suuret lihakset tarvitsevat paljon happea toimiakseen.

Minusta tuntuu, että viime kauden valmentajani laatima harjoitusohjelma on ollut minulle sopiva, sillä edellinen kiipeilysuoritus onnistui kunnon puolesta hyvin. Siksi olen soveltanut sitä ohjelmaa tänäkin vuonna.
Kuitenkin tämä harjoituskausi on ollut todella erilainen. Osittain koska monet asiat ovat jo tuttuja. Olo on varmempi ja rennompi. Itsenäinen harjoittelu tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että valmentajan kannustus puuttuu ja se on iso juttu silloin, kun varsinaiseen maaliin on pitkä matka. Paikotellen homma on tuntunut yksinäiseltä puurtamiselta. Onneksi läheiset ja te lukijat olette jaksaneet tsempata!

Janiina Ojanen
Cross trainer -selfie

Silloin kun motivaatio laskee, kurinalaisuus auttaa. Olen aika tiukka tyyppi, mitä tulee tunnollisuuteen. Muutaman kerran läheiset ovat saaneet makeat naurut, kun ilmiselvän vastentahtoisesti olen kiskonut treenivarusteita päälle ja koko olemus on anonut sohvalle kaatumista, mutta sen sijaan olen pakottanut itseni lenkille pakkaseen. Aina ei treeni suju yhtä hyvin, mutta sen vaan sanon, että joka kerta olo on ollut palatessa parempi kuin lähtiessä. Olipa harjoitus mennyt miten tahansa.

Kevättalven harjoitusohjelmaosuus on viime vuoden lailla ollut myös pääkopalle muita osuuksia raskaampi. Treenin pääpaino on ollut saliharjoittelussa ja ohjelmaan on kuulunut pitkiä sarjoja suhteellisen kovalla vastuksella. Se on välillä tylsää, vie aikaa ja väsyttää paljon. Onneksi ohjelmaan on kuulunut juoksulenkkejä, joille olen välillä saanut ystäväni mukaan. Kutsumme niitä terapialenkeiksi, koska tunnin juoksun aikana saa uskomattoman paljon maailmaa parannettua!

Mittaan harjoittelun vaikutuksia melkoisen maanläheisin keinoin:

Punttitreeniä teen osittain samoilla, osittain hiukan isommilla vastuksilla kuin vuosi sitten. Minulle sinällään on yhdentekevää, montako kiloa tangossa on rautaa ja montako punnerrusta irtoaa. Minä vaan haluan jaksaa vuorella ja nauttia siitä. Siksi en osaa vastata, kun minulta kysytään, montako toistoa on maksimini. Yritän kuulostella kehoa, ja jos treeniin kuuluva toistomäärä menee kevyesti, nostan vastusta seuraavalla kerralla.

Juoksukunto tuntuu pysyneen kohtuullisena, vaikka talven aikana se hiukan aina nyykähtää. Juoksulenkillä menen tunnissa (+/- 10 min) yleensä 9–11 km. Olen kuulostellut tuntojani ja tuo matka tai vauhti eivät väsytä minua. Sen sijaan lihashuollosta lintsaaminen taitaa näkyä hitaassa lämpenemisessä: joskus juoksu alkaa todella rullata vasta viiden kilometrin jälkeen.

Konkretian vuoksi seuraan myös mittanauhaa; joka viikko mittaan heikomman jalan (eli vasemman) reiden (57 cm), lantion (100 cm) ja vyötärön nähdäkseni (75 cm), tapahtuuko ulkoista muutosta. Tavoite on pitää mitat vakiona (+/- 2 cm), ja olenkin pysynyt samoissa mitoissa kuin vuosi sitten. Paino on samoissa raameissa ja sopivassa suhteessa 174,5 sentin pituuteeni ja lihasten kokoon.

Jotta jaksaisin harjoittelun ja kiivaan työrytmin paremmin, olen ottanut syömisen rennommin ja pitänyt ruokavaliossa hiilihydraatteja hieman viime vuotista enemmän. Se on auttanut jaksamiseen, en ole enää kärsinyt huimauksesta harjoittelun aikana. Vaikka luultavasti vatsani voisi paremmin vähemmillä hiilareilla ja nestettä olisi kehossa vähemmän, olen nyt halunnut panostaa nimenomaan jaksamiseen.

Syömisessä on yksi hankaluus: olen hiukan “koukuttunut” proteiinipatukoihin, tosin lähinnä käytännön syistä. Työpäivät ovat jatkuvaa lentoa. Siksi proteiinipatukat ovat helppo ja nopea tapa toteuttaa säännölliset välipalat. Vatsalle lisäainepitoiset patukat eivät tee hyvää. Siinä onkin hommaa etsiä patukoita, jotka ovat vähäkalorisia ja hyvänmakuisia mutta sisältävät mahdollisimman vähän E-koodeja. Pähkinät ja kuivatut hedelmät ovat yksi vaihtoehto, mutta levitettyäni muutaman pähkinäpussin käsilaukun pohjalle, olen palannut patukoihin. Mukavuudenhalua siis. Mutta ei kaikessa kai tarvitse olla niin nipo?

Voihan venyttely…

Siitä puhuakseni. Lihashuollossa olen yhtä surkea kuin ennenkin. Mutta nyt viimein noudatin vuosi sitten saamaani ohjetta ja painelin joogatunnille (ensikokemuksia voit lukea täältä: Aurinkotervehdys vaan sullekin! – Rautakanki lotusasennossa). Kirjaimellisesti kankeasta startista huolimatta minua on tainnut puraista joogakärpänen ja olen päättänyt ottaa joogan säännölliseksi osaksi harjoittelua. Kerron lisää, kunhan pääsen vähän testaamaan erilaisia vaihtoehtoja.

Viime viikolla siirryin uuteen treeniohjelmaan. Olen ikionnellinen, kun pääsen siirtymään loputtoman tuntuisista sadan toiston maratoneista takaisin napakoihin voimatreeneihin. Huhtikuun otan vielä kevyemmin: viikkoon kuuluu parit salitreenit, juoksua ja joogaa. Loppukuusta lisätään viikkotreeniin pyöräily. Kun päästään kesään, viikossa on taas kuusi treenipäivää.

Kevätauringon myötä vuorikuume nostaa päätään entistä innokkaammin. Laitoin tänä aamuna sähköpostia ensi kesän reissumme vetäjälle Teijalle ja tenttasin innoissani kiipeilyryhmän tapaamista, majoitusasioita ja varustevuokrauksiin liittyviä juttuja. Myös kiipeilyvakuutusta aloin taas etsiskellä. Tänä vuonna olen senkin suhteen viisaampi ja tiedän, mistä ainakaan ei kannata kysyä (eli useimmista vakuutusyhtiöistä).

Tunnustan, että laskin jo viikotkin: muutamaa päivää vajaat 20 viikkoa lähtöön!
Voi, mennään jo.

Previous

Puhu. Minä kuuntelen. Toivottavasti.

Next

Vuorenvalloitus 2016 -kohteet: Mont Blanc ja Gran Paradiso

4 Comments

  1. Anonyymi

    Moi!
    Omatuno alkoi vaivata niin paljon kun en ole kirjoittanut pitkään aikaa,joten ajattelin nyt tai ei koskaan. Olen käynnyt puoliteholla kohta puoli vuotta,johtuu osittain et punkki pääsi yllättää just (sieltä) eikä rokotusta ollut koska eihän se voi mulle sattua.Joten borrelioosi iski,mutta nyt jo pirteämpi olo.
    Kuvista päätellän olet kunnossa ja nyt sulla on kokemusta viime vuodelta et osaat toimia oikein,kunhan maltat ottaa rauhallisesti.Vuoret ei katoaa mihinkään. Tsemppiä ja hyvää kevänjatkoa. T..

  2. Anonyymi

    No mutta hei!
    Olenkin jo miettinyt, että missä luurailet (ei täältä niin vaan karata)! 🙂
    Kuulostaa tosi ikävältä. Toivottavasti voit jo paremmin!
    Lienee kevätaurinko, joka tekee levottoman olon, mutta hädin tuskin pysyn pöksyissäni, kun niin kova kiire olisi. Mutta oikeassa olet, vuoret odottavat kyllä. Kunhan itsekin malttaisi.
    Toipumista ja kevätaurinkoa sinne!

  3. Anonyymi

    Janiina, me lukijat seurataa sinnuu, ku hai laivaa. Päivittäin tulee käytyy kattomas, onko uutta juttuu tullu taas luettavaks. Terapialenkit kivoja, harrastin ite niitä aiemmin, mut jotenkii nykyää kivempi mennä itekseen. Sauvakävelylle otan kaverin mielellää mukaa. Kiva toi sun jooga, koita pitää siitä kiinni, jotenkii tuntuu, et jooga on tekemäs uutta nousukautta taas, moni on aloittanu sen harrastamisen.Pyöräily myös kivaa vaihteluu treeneihin. Johan oli taas Huippujengi jakso, ei oo helppoo nilläkää siellä. Voi kevääl olla vähä vallatonkii, niinku orivarsa, ku pääsee ekan kerran laitumelle, anna mennä, mut varovasti kuitenkii, ettei satu haavereita. Kivaa treenii taas t. Leena

  4. Anonyymi

    Joogahomman kanssa seuraakin hupaisia hetkiä, kun Timokin intoutui mukaan. Päätettiin, että käydään kokeilemassa useampaa erilaista, että saadaan uusia kokemuksia ja löytyy sitten se itselle paras tapa tehdä sitä.
    Pääsääntöisesti minäkin olen enemmän yksin treenaja. Mutta joissain tilanteissa on kiva mennä kaverin kanssa.
    Ihanaa kevätaurinkoa sinne!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén

Discover more from Vuorenvalloitus

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading