Category: mont forte

In alpit, alppikiipeily, blogi, dufourspitze, gran paradiso, janiina ojanen, liikunta, mont blanc, mont forte, monte rosa, mount elbrus, seven summits, vincent-pyramide, vuorikiipeilijä, vuorikiipeily, vuoristo

Tiedän, että tämä on ihan hupsua. Mutta minusta on jotenkin ihan huikean siistiä, että kiipeilykohteeni Mont Blanc on joidenkin Seven Summits -listalla. Seven Summits on kiipeilijöiden haaste eli lista maailman seitsemän mantereen korkeimmista huipuista, jotka jotkut kiipeilijät pyrkivät kiipeämään kaikki. Minun kiipeilyinnostukseni sytytti alunperin Atte Miettinen, joka huiputti vuonna 2012 Mount Everestin ja sitä myöten sai ensimmäisenä suomalaisena suoritettua Seven Summits -haasteen. Maailmassa on vain pieni ryhmä ihmisiä, jotka ovat tuon listan huiput onnistuneet huiputtamaan, joten suoritus on mieletön.

Mont Blanc Mantovan majan terassilta kuvattuna klo 06
aamulla, kun valmistauduimme huiputtamaan
Vincent-Pyramiden

Itseasiassa Seven Summits -huiput ovat hiukan keskustelun alaisia. Useimpien mielestä Kaukaasiassa sijaitseva Mount Elbrus on Euroopan mantereen korkein huippu. Jotkut ovat kuitenkin eri mieltä siitä, sijaitseeko Mount Elbrus Euroopassa vai ei. Niille, jotka eivät Mount Elbrusia hyväksy, on Mont Blanc mantereemme korkein huippu.

Eli Mont Blanc on vähän niinkuin varasijalla Seven Summits -huippuihin. En minä ole asettanut itselleni mitään kiipeiltävien huippujen listaa. Mutta silti se on minusta jotenkin hienoa, että syyskuun alussa minä olen, ainakin jonkun listan mukaan, Seven Summits -rinteellä!

Ensi syksyn pääkohteeni on siis sama kuin viime vuonna: Alppien korkein huippu Mont Blanc (4810, 90 m). Se sijaitsee Ranskan ja Italian rajalla. Vuori on osa suurempaa Mont Blanc -massiivia. Vuoren huippu on jäätikön peitossa ja siksi sen korkeus vaihtelee jäätikön paksuuden mukaan (jäätikön paksuus on ajoittain jopa yli 20 metriä).

Jo viime vuonna tavoitteeni oli kiivetä Mont Blancin huipulle, mutta ikävä kyllä en päässyt edes yrittämään. Kesä 2015 oli Keski-Euroopassa kuumin 150 vuoteen. Se sai vuoren jäätiköt sulamaan, mikä muutti Mont Blancin niin vaaralliseksi, että heinäkuussa se suljettiin vain kaksi viikkoa ennen lähtöämme. Vuori avattiin uudelleen vain päiviä ennen lähtöämme Sveitsiin. Vaikka olosuhteet olivat epävakaat, olimme toiveikkaita, kunnes alle vuorokausi ennen huiputukseen lähtöä tuli masentava tieto: vuorella oli tapahtunut onnettomuuksia ja se oli uudelleen suljettu vaarallisena.

– It’s like raining rocks! kuvaili tukikohtamme Verbier-kylän varustevuokraamon työntekijä.
(Koko stoori täällä: Mont Blanc suljettu vaarallisena – entä nyt?)

Mont Blancin sijaan huiputimme 8.8.2015 Alppien toiseksi korkeimman vuoren ja korkeimman kivihuipun Monte Rosan (Dufourspitze), 4634 m. Se on Mont Blancia vähemmän kiivetty vuori kuulemma osittain, koska huiputuspäivän matkan pituus karsii yrittäjiä. (Täältä voi lukea lisää: Monte Rosan huiputus alkaa)
Kokemus oli mahtava, ja olen ikionnellinen, että päädyimme sinne. Mutta Mont Blanc ei jättänyt minua rauhaan, joten tässä sitä taas ollaan.

Suunnitelmissa oleva kiipeilyreitti, Kolmen huipun reitti, on viime vuotista suunnitelmaa (Gouterin reitti) haastavampi ja se hiukan jännittää (esittelen reitin vähän myöhemmin). Huiputuspäivä tulee olemaan vielä pidempi kuin Monte Rosalla. Mutta uskon vahvasti, että tällä kertaa unelma Mont Blancista toteutuu!

Ennen Mont Blancin huiputusta teemme harjoitusnousun Gran Paradisolle (4061 m), joka on Italian korkein vuori. Siitä en tiedä paljoakaan, mutta sitä kehutaan kauniiksi ja mielenkiintoiseksi kiivettäväksi. Monet kiipeilijät ovat nimenneet sen lempivuorekseen Mont Blanc -akklimatisoitumiseen. Gran Paradison huipulla seisoo Madonna-patsas, jota toivon pääseväni tervehtimään.

Onneksi matkan konkreettiset valmistelutkin voi jo aloittaa. Ensi kuussa meillä on kiipeilytiimin tapaaminen, majoitusvaraukset ja vakuutukset ovat taas työn alla. Olen myös tehnyt myönnytyksen: Olen lykännyt ylävuoristokenkien ostamista, koska olen ajatellut, etten viitsi ostaa kalliita kenkiä vain yhteen käyttötarkoitukseen ennen kuin olen varma, että vuoria on luvassa lisää. Puolen vuoden miettimisen jälkeen ajatus alkaa olla kirkas. Eli eiköhän kohta olla lähdössä kenkäostoksille!

Mont Blanc Mont Forten näköalatasanteen maisemakiikarin läpi (kiikari lisää kuvaan korkeudet)
Kuva: M. Laukkanen

Vuorenvalloitus 2015 on ohi – seikkailu jatkukoon!

By Janiina

On August 15, 2015

In alpit, alppikiipeily, blogi, dufourspitze, janiina ojanen, matka, matkailu, matkapäiväkirja, mont blanc, mont forte, monte rosa, vuorenvalloitaja, vuorenvalloitus, vuorikiipeilijä

Lentokoneessa en olisi malttanut istua aloillani.
Kotiin päästyäni minulle tarjoiltiin lasillinen kuohuvaa, ja heti aamulla ystävä toi ensimmäisten päivien selviytymispakkauksen, jossa oli muun muassa kahvia, suklaata ja juustoa. Sain monta “Tervetuloa!” -viestiä, ja tytär viestitteli toistuvasti: “Ootko jo kotona?” Kuinka onnekas ihminen olenkaan; minulla on niin paljon, minkä vuoksi kiiruhtaa kotiin.

Vuorelle kiipeäminen oli vain osa Vuorenvalloitusta. Vuoreni valloitus oli unelman toteuttaminen: koko matka idean syntymisestä hetkeen, jolloin Monte Rosan huipulla nostin kädet kohti taivasta riemukkaaseen tuuletukseen ja kiipeilyparini Laku pukkasi minua hartiaan: “Me tehtiin se!”

Matkan varrella olen kiittänyt useampaankin otteeseen. Mutta silti tuntuu, etten ollenkaan tarpeeksi.
Minulla on ollut ympärillä huikea jengi: Tapion johdonmukainen työ ja väsymätön kannustus auttoivat minut kuntoon, jolla valloitetaan vuoria. Katja on ollut korvaamaton apu lihashuollon saralla. Yhteistyökumppanit ovat tsempanneet koko matkan. Rakkaat ovat monin eri tavoin olleet tukena ja apuna, ja blogin lukijoiden kannustus on ollut kuin polttoainetta. Olen saanut paljon enemmän kuin uskalsin toivoa: uusia näkökulmia, kokemuksia ja ystäviä! On aika nöyrä olo.

Vuorenvalloitus 2015 on päättynyt. Matka jatkuu, ja tuskin maltan odottaa seuraavia seikkailuja.
Kiitos, että olet ollut mukana ja onnea omien vuoriesi kanssa, mitä ne sitten ovatkin!

Janiina

“Elämän tarkoitus ei ole saapua hautaan turvallisesti, hyvin säilyneessä kehossa, vaan liukua sinne sivuttain, täysin loppuun kuluneena, huutaen: ‘ Hitto, mikä matka!’ – Mavis Leyrer 83 v.”
(Carina Räihä: Huipulta huipulle)

p.s. Lupasin julkaista lisää kuvia, mutta blogialusta ei mielestäni ole paras mahdollinen monien kuvien julkaisuun ja selailuun. Niinpä latasin kuvat Facebookiini, julkiseen kansioon, jossa voit käydä niitä katsomassa ja kommentoimassa.

Ensimmäiset päivät: akklimatisoitumista Mont Fortella

By Janiina

On August 3, 2015

In alpit, blogi, geneve, huiputus, janiina ojanen, matka, matkapäiväkirja, matkasuunnitelma, mont blanc, mont forte, valmistautuminen, vuorenvalloitaja, vuorenvalloitus, vuori, vuorikiipeilijä, vuorikiipeily

Matkapäivä

Sunnuntaina klo 04 aamulla paiskasin laukkuni lentokenttäbussin tavaratilaan ajatuksenani nukkua matkalla. Aurinko nousi jossain Valkeakosken kohdalla. Keimolan Portin kohdalla luovuin nukkumisajatuksesta. Tapasin Lakun kentällä ja nousimme koneeseen ajatuksenamme nukkua matkalla. Luovuin ajatuksesta, kun bongasimme Mont Blancin huipun pilvien keskeltä.

Odotellessamme muuta porukkaa jätimme tavarat säilytykseen kentälle ja tutkiskelimme päivän ajan helteistä Geneveä. Kaupunki on todella mielenkiintoinen, mutta sen verran olin reissussa rähjääntynyt, että päivän parhaita hetkiä taisi olla torkut puistossa puun alla Genevenjärven rannalla.

Illansuussa tapasimme Petten ja lopun porukan lentokentällä. Tomi ja Mikko istahtivat kanssamme Petten autoon, ja matka kohti Verbieriä saattoi alkaa. Mikko on meistä kokenein, ja Tomillakin on entuudestaan kokemusta vuorikiipeilystä. Kiipeäminen Mont Blancille tehdään pareina siten, että kummallakin parilla on opas. Me neljä jaamme kämpän ja harjoittelemme yhdessä, joten aikaa kuluu yhdessä paljon. Oli oikein kiva huomata, että juttu lähti heti luontevasti luistamaan. Vaikka enpä kyllä muuta odottanutkaan.

Matkalla polttava puheenaihe oli tietysti edessä olevaa huiputusyritystämme uhkaavat sääolosuhteet. Päädyimme yksimielisesti tukemaan Petten ajatusta ohjelman muutoksesta. Tilanne kuitenkin elää jatkuvasti, joten kerron tässä vaiheessa vain sen, että luultavasti huiputuspäiväämme aikaistetaan ja viimeisimmän tiedon mukaan pyrimme kiipeämään Gouterin kautta. Mutta asiat elävät koko ajan eli todella tiedämme mitä tapahtuu vasta lähempänä.

Viimein illalla olimme perillä tukikohdassamme, idyllisen upeassa Verbieren kylässä. Hiukan raukkamaisesti iskin tyttökortin pöytään, kun pohdittiin kolmen makuuhuoneen jakoa neljän ihmisen kesken. Lupaan kuitenkin, että se oli ainoa kerta, kun tällä reissulla vetoan tyttöasiaan! Iltapalan jälkeen kaaduin sänkyyn ja nukuin unetonta unta aamuun asti. Matka on alkanut!

Päivä 1: akklimatisoitumista

– Ei voi olla totta, täällä me nyt ollaan!
Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun pomppasin pystyyn aamulla hiukan ennen herätyskelloa, jonka oli tarkoitus piristä seitsemältä.

Mikko Mont Fortella

Ensimmäisen varsinaisen päivän ohjelmassa oli ainoastaan tankkausta ja kehon totuttamista ohueen vuoristoilmaan. Tehostaaksemme akklimatisoitumista matkasimme hisseillä (yhteensä kolmella eri gondoli- ja tuolihissillä) läheisen Mont Forten huipulle. Tarkoituksemme oli viettää useampia tunteja huipulla noin 3330 metrin korkeudessa. Kuitenkaan sykettä nostavaa liikuntaa ei ole suotavaa harrastaa. Pakkasimme mukaan kamerat, evästä, lukemista ja musiikkia, jotta olisi jotain tekemistä, millä saisimme aikamme kulumaan.

Turha huoli. Häikäisevän kaunis, pilvetön päivä ja häkellyttävät maisemat pysäyttivät meidät täysin. Paikan viehätystä ei suinkaan vähentänyt se, että sieltä oli suora näköyhteys tavoitteeseemme eli Mont Blancin huipulle. Vietimme huipulla yli kolme tuntia ilman, että kukaan kaivoi esille lukemista tai musiikkia. Vaeltelimme ja kiipeilimme hissukseen edestakaisin huipun alueella, köllöttelimme lämpöisten kivien päällä ja jutustelimme laiskasti ja nautimme olostamme. Vasta iltapäivällä tunsimme hennon tuulenvireen, joka nosti hattaramaiset pilvet viereisten, matalampien vuorten huippujen yli.

– Elämän hienoja hetkiä ovat ne, joista ei puutu mitään tai joissa ei ole mitään liikaa. Ne pitäisi vaan tunnistaa, pohti Laku ja sai vastaukseksi varsin myötämielistä muminaa.

Paluumatkalla minä ja Tomi kävelimme yhden hissiosuuden 2200 metrin korkeudessa. Nautin rauhallisesta jalottelusta kauniilla vuoritiellä, sillä tuntuu hankalalta viettää kokonainen päivä vain laiskotellen, kun on niin kovin valmiina suureen seikkailuun.

Tomi, Laku, Mikko ja minä Mont Fortella

Iltapäivällä yhteisen lounaan jälkeen vuokrasimme kypärät, hakut, jääraudat ja valjaat ja ostimme evästä seuraavan päivän reissua varten. Huomenna eli tiistaina lähdemme aikaisin aamulla kohti Italiaa ja Vincent-Pyramidea, jonne on tarkoitus tehdä harjoituskiipeäminen.
Viivymme reissussa kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä harjoitellaan kiipeilyteknisiä asioita, jäätiköllä liikkumista, railopelastusta ja niin edelleen. Yön vietämme vuoristomajalla yli 3000 metrin korkeudessa. Seuraavana päivänä pyrimme kohti Vincent-Pyramiden huippua. Petten valitsema reitti on normaalia haastavammassa mutta silti kohtuullisessa kunnossa.

Tullaan tähän hetkeen. Istun kämpämme sohvalla jalat pöydällä ja kirjoitan tätä. Miehet pörräävät valjaiden ja hakkujen kanssa ympärillä, Laku testaa GoPron kiinnitystä kypärään. Ilmassa on rento mutta hiukan jännittynyt pöhinä. Taidan liittyä porukkaan…

Pitäkää peukkuja, että Vincent-Pyramidella kaikki menee suunnitelmien mukaan!

p.s. Olen näiden kahden päivän aikana kuullut erään lauseen miesten suusta useamman kerran kuin koko aiemman elämäni aikana yhteensä. Se menee näin: “Mitä sä aiot laittaa päälle?”

Mont Blanc Mont Forten näköalatasanteen kiikarin läpi (kiikari lisää näkymään alueen suurten vuorien nimet ja korkeuslukemat)