Kolme viikkoa Elbrusille lähtöön – tilannekatsaus

Mielessäni teen jo vuoren lähestymistä. Kolmen viikon kuluttua olen Elbrusin juurella. Jännittynyt odotus kuplii ihon alla, ja malttamattomuus nykii jokaisessa lihaksessa.

Janiina Ojanen vuorikiipeily
Lähestyminen Monte Rosalle 2015 (kuva: M. Laukkanen)

Vuorikiipeilyyn valmistautumisen näkökulmasta tämä kevät on ollut hyvin erilainen kuin aikaisemmat. Tiukan suunnitelmallisen treeniohjelman noudattamisen sijaan olen joutunut soveltamaan aika paljon sekä ohjelman että ajankäytön suhteen. Innostukseni yllä leijuu kevyt varjo, sillä välillä mielessä käy ajatus, etten ole harjoitellut tarpeeksi. Koko alkuvuosi on ollut sellaista mylläkkää, että tarkasta ja nousujohteisesta harjoittelusta ei ole tullut mitään. Voin vakuuttaa, että olen todella yrittänyt. Suorastaan hiukan nolottaa olla tässä tilanteessa, kun itse on painottanut, kuinka “se on omasta päästä kiinni”, ehtiikö vai ei, ja että “kyse on vain halusta järjestää aikaa”. Onhan se niin, mutta kuitenkin vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Ja minun viikkoihini on mahtunut vain 3–4 treeniä viikossa ja nekin aina välillä hiukan sovelletusti suoritettuina. Olen juossut aiempien vuosien tahtiin, mutta  pyörää en ole ehtinyt ottaa talviteloilta. Lihasmassan treenissä olen ottanut mukaan kotona tehtävän kehonpainoharjoittelun, sillä salille ehtiminen on ollut välillä kertakaikkiaan mahdotonta. Analyysina kunnosta sanottakoon, että puntti nousee entiseen tahtiin ja juoksunopeus on jopa hiukan viime vuotta parempi. Mutta kestävyys on kysymysmerkki, sillä pitkiä treenejä en ole ehtinyt tehdä.

Tilanne siis ei ole sellainen kuin toivoisin. Mutta sitä on turha nyt jäädä murehtimaan. Pohjatyö on tehty aiempien vuosien tiukalla treenillä ja toivon, että olen pystynyt ylläpitämään kuntoani säännöllisellä harjoittelulla. En ole parhaassa mahdollisessa terässä, mutta hyvässä kunnossa kuitenkin – ja yhtä kovapäinen kuin ennenkin. Toivottavasti vanha viisaus, että kiipeily on 30 % kuntoa ja 70 % päätä, pitää paikkansa!

Edessä oleva Elbrus on 5642 metriä korkea ja siis viime syksynä huiputtamaani Mont Blancia (4810 m) lähes kilometrin korkeampi. Akklimatisoitumiseen käytettävä aika lyhyempi kuin Blancilla. Teknisesti nousu ei ole vaikea, mutta olosuhteet ovat pahamaineiset.

Minulla ja Heikillä (kiipeilyparini) on yhteinen näkemys siitä, että emme halua käyttää lumikissoja (joilla monet tekevät osan noususta), vaan kiipeilysuoritus on tehtävä mahdollisimman pitkälti omin jaloin. Tällä strategialla huippupäivä tulee olemaan pitkä; huiputusyritys alkaa 3800 metristä tynnyrimajoilta. Olen nousumetreissä vastaavanmittaiset huiputuspäivät tehnyt sekä Monte Rosalla että Mont Blancilla. Mutta nyt olemme huomattavasti korkeammalla, ja vuoren kylmyys, tuulisuus ja äkilliset myrskyt tuovat oman lisänsä haasteeseen.

Varustekokonaisuuttani olen tuunannut kylmempiin olosuhteisiin. Uusi, koviin pakkasiin tarkoitettu untuvatakki on parhaillaan matkalla Yhdysvalloista Suomeen. Pitkän etsinnän jälkeen löysin Kööpenhaminasta fotokromaattisilla (UV-säteilyn vaikutuksesta linssin tummuutta automaattisesti säätävillä) linsseillä varustetut Julbon aurinkolasit, jotka on muotoiltu suojaamaan silmiä myös sivusäteilyltä. Kasvoja kylmältä suojaava soft shell -kasvomaski on vielä hankintalistalla parin muun lisävarusteen ohella.

Ja sitten on se tärkein eli kengät. Baruntset olivat odottaneet kaapissa jo pari kuukautta, kun pääsin viimein niitä testaamaan. Sisäänajon jääminen viime tippaan hiukan huolettaa, sillä kirkkaina ovat edelleen mielessä muistot huonosti istuvien vuokrakenkien aiheuttamista tuhoista jaloissani Monte Rosalla kaksi vuotta sitten. Viime kesänä Mont Blancillakin menetin varpaankynsiä, vaikka jalassa olivat ylävuoristokengiksi uskomattoman kevyet ja miellyttävät omat Trangot.

Baruntset Nuuksiossa

Viime kesänä murskautuneet varpaankynnet ovatkin juuri ehtineet kasvaa kunnolla takaisin, joten olikin korkea aika päästä kenkien kanssa liikkeelle. Kaksi kertaa olemme Heikin kanssa aiheuttaneet kevyttä hämmennystä harppoessamme jykevissä ylävuoristokengissämme Helsingin kuupeessa sijaitsevan Nuuksion kansallispuiston vaelluspoluilla, joilla muut tepastelevat tennareissa. Ensimmäisellä kerralla jalat kipeytyivät melko lailla jo muutaman kilometrin reippaasta kävelystä. Mutta muuttamalla nauhoitustapaa taisin päästä niin lähelle mukavuutta kuin ylävuoristokenkien kanssa ylipäätään on mahdollista, ja eilisellä reilun kymmenen kilometrin reippailulla kansallispuiston kallioilla kengät tuntuivat jo ihan kohtuullisilta. Painavat ne tosin ovat ja sen tosiaan tuntee pakaralihaksissaan laukattuaan kolme tuntia juurakoissa ja kallioilla.

Viime hetkien järjestelyt ovat käynnissä. Lentoliput Venäjälle ovat sähköpostissa, vakuutus hankittu, ja viisumivääntö alkaa pian.

Vuori viipyy ajatuksissa jatkuvasti. Loputon odotus alkaa taas olla takana ja kohta koittaa se hetki, kun asetan raskaan laukkuni lentokentän tavarahihnalle ja aloitan matkan Moskovan kautta eteläiselle Venäjälle Mineralnye Vodiin ja edelleen halki Baksan laakson, Terskolin kylään, joka lepää Elbrusin sylissä.

Mieli ja sydän ovat valmiina; uusi seikkailu on alkamassa ja melkein voin kuulla, kuinka veri kohisee suonissani. Kohta taas mennään!

p.s. Blogissani on tapahtunut todella ikävä asia: kaikki vuosien varrella täällä julkaisemani kuvat ovat kadonneet. Olen todella harmissani tapahtuneesta ja toistuvasti lähettänyt selvityspyyntöjä asian tiimoilta, saamatta vastausta. Suurin osa vuorikiipeilykuvista löytyy myös Facebookistani julkisina, joten toistaiseksi (odottaessani ja toivoessani asian ratkeavan) voin vain ohjata ne, jotka haluavat katsoa kuvia menneiltä kiipeilyreissuilta, Facebookiin. Kuvakansiot ovat profiilissani täällä ja vuorikiipeilykuvakansiot ovat julkisia.

Mont Blancin huipulla (4810 m) 2.9.2016

Previous

Uudet polut johtavat tähtiin?

Next

Viisi päivää Elbrusille lähtöön – ollaanko valmiina?

6 Comments

  1. Rauhoita mielesi. Kunto sulla riittää mennen tullen. Olen siitä varma. Nyt otat kaiken mahdollisen irti akli mahiksista ja nautit olostasi niin huippu onnistuu kyllä. Säälle ei mahda mitään muut kuin Luoja joten epävarmuuttakin on. Se on kiipeilyä. Kamppeet ja kunto on kohdillaan, nyt kun säät suosis niin pääset huipulle ja takas. Venäläiset käy siellä korislenkkareissa ja tuulipuvuissa, toki kaikki heistä ei koskaan palaa. Mutta älä jänitä turhia vaan nauti. Se on upeeta seutua ja vastaavaa ei ole muualla. Muista: ole utelias ja nauti elämästä!

  2. Kiitos Vilzu kannustuksesta! Olet muuten ihan oikeassa, nyt on aika nauttia matkasta! 🙂 Aurinkoa sinulle!

  3. Anonyymi

    Ihanaa sun matka alkaa olla niin lähel jo. Kyl sul kunto riittää, oothan tehny ton pohjatyön jo monta vuotta. Voi että, tää aika menee niin nopee, vastahan valmistauduit Monte Blancille. Elämä heittelee, ettei aina pääs harjottelee niin säännöllisest ku haluais. Mulla 2 vk jo flunssa, tänää sain lääkekuurin, joten levos menee viel viikko, no aattelen samal taval, ettei se peruskunto taia ihan kadota, vaa kohta taas kipittelen. Mukavaa loppuvalmistautumista ja Vilzua kompaten, nauti elämästä!! T. Leena

  4. -

    Millä tiimillä te olette menossa Elbrusille? Mä olen aiemmista teksteistäsi käsittänyt, että teet ns. opastettuja ryhmäreissuja jonkun matkatoimiston kautta tai oppaan kanssa.

  5. Moi! Menemme Elbrusille Mandalan matkassa. Seuraavia reissuja on suunniteltu sillä ajatuksella, että menemme kansainvälisen palveluntarjoajan kanssa tai paikallista opaspalvelua hyödyntäen. Meillä on todella jännittäviä uusia suunnitelmia, joista odotan innolla pääseväni kertomaan täällä!

  6. Hei Leena! Kiitos taas ihanasta viestistä ja rohkaisusta! Kyllä on tosiaan elämä taas aika paljon muuttunut viimeisten kuukausien aikana. Pidän kuitenkin kaikkia näitä muutoksia oikein hyvinä. Ainoa, mitä toivon, on että ehtisin blogia useammin kirjoittamaan. Mutta ehkäpä tilanne senkin tiimoilta jossain kohtaa paranee, kun elämänmuutoksen tuomat kiireet helpottavat. Kiipeily on kuitenkin jatkuvasti sydämessä ja mielessä.

    Viimeisiä valmisteluita tehdään kuumeisesti, sillä viikon päästä mennään taas. Olen ihan uskomattoman onnellinen siitä! Venäjällä olemme aika paljon offlinessa eli tarinaa ei pääse kirjoittamaan samaa tahtia kuin aiempina vuosina. Mutta pieni musta kirja on taas mukana, jotta yksityiskohdat eivät unohtuisi.

    Toivottavasti flunssasi on helpottanut ja olet päässyt taas nauttimaan juoksusta! Eilen juuri lenkillä kävit mielessäni, kun pohdin kuinka ihanaa on juosta taas keveissä kesäkausivaatteissa.
    Aurinkoa Leena!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén

Discover more from Vuorenvalloitus

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading