Aion tehdä aloitteen EU-direktiivistä, joka kieltää juusto-sanan käyttämisen raejuuston nimessä. Uuden direktiivin myötä valkoista kikkarepuuroa kutsutaan vain nimellä: ”RAE”. Älä käsitä väärin, minä pidän sen mausta. Mutta juusto-kategoriassa en arvosta sitä yhtään.
Nyt se sitten alkoi. Treeni. Ja ruokavalio. Tapio (personal trainerini) otti lempeän päättäväisesti minulta luulot pois. 

Ensimmäisessä tapaamisessa Tapio teki minulle kehonkoostumusmittauksen. Tässäpä pari tunnuslukua:

Rasvaprosentti           27,9
Sisäelinrasvan taso    5
Painoindeksi               24
Lihasprosentti            32,2


Eli näistä lähdetään…

Tulin salilta kaupan kautta kotiin. Rahaa meni  reilusti yli satanen, kun piti hommata aika paljon kaikenlaista. Ruokavalio on tottumattomalle suhteellisen tiukka, mutta ainekset pääosin tuttuja. Aterioita tuntuu olevan usein, syön 2–3 tunnin välein. Lisäksi hiukan lisäravinteita.

Kahden asian kanssa tulee haasteita:
KAHVI: Tapio lupasi, että saan juoda kahvia viisi kuppia päivässä. Olin pyörtyä: minähän juon tuon verran pelkästään aamiaisella! Kuinka ison ämpärin voi laskea kupiksi?
JUUSTO: Jos joutuisin valitsemaan yhden ruoka-aineen, jota pelkästään söisin koko loppuelämäni, vastaisin silmää räpäyttämättä: juusto. Edam, gouda, homejuusto…mitä ikinä, kaikki menee! Syön päivittäin juustoa paljon ja se korvaa usein makeat herkutkin.
Aloituspalaverissamme koetin varovasti vihjata Tapiolle, että kuinka syvää rakkauteni juustoon on. Mutta armoa ei herunut. Vain raejuustoa (ja sitä EI lasketa juustoksi minun maailmassani). Olen lohduton. Mutta ei auta. Huomenna aion juhlallisin menoin lahjoittaa kyläilemään tuleville tutuille jääkaapissani olevan 1,25 kilon Edam-perhekokokimpaleen.
Hiukan kuitenkin sain lohtua: yhtenä päivänä viikossa saan kuulemma syödä vapaasti. Aion sinä päivänä heti aamusta työntää kimpaleen goudaa kumpaakin poskeen!
Treeniohjelma tuntui ensimmäisellä kerralla Tapion ohjauksessa ihan mukavalta ja kevyillä aloituspainoillakin tehokkaalta. Tosin tekniikan puuttuessa hengitys unohtui ja tuntui, että jalat ja kädet vatkaavat miten sattuu. Treenin loppuessa olin positiivisesti yllättynyt, kun aika tuntui menneen niin nopeasti ja olo oli ihan hyvä.

Pari päivää myöhemmin olin aamusella tekemässä ensimmäisen itsenäisen aamutreenin, seiskalta ennen töitä. Silloin homma ei ollut ollenkaan niin hallussa. Liikkeet tuntuivat tosi raskailta ja linkkari jumppapallon kanssa oli suorastaan nöyryyttävä kokemus. Treenin jälkeen myöhästyin töistä, koska fööni painoi niin paljon, että hiusten laitossa piti aina välillä pitää taukoa…

Sähköpostitsemppauksessaan Tapio kuitenkin rohkaisi, että pian se alkaa sujua ja lupasi aina taputella minut takaisin tajuihini, kun unohdan hengittää ja muutun hapenpuutteesta siniseksi. 

Eli kai  tästä hyvä tulee…