Viitisen kuukautta sitten Monte Rosalta palasi onnellinen nainen. Vuorikiipeilyunelman toteutus oli vastoinkäymisistä johtuen toisenlainen kuin alkuperäinen suunnitelma. Mutta tärkeintä oli, että menin ja tein. Minulla oli täydellisen tyytyväinen olo.
|
Vuorenvalloitus 2015: Janiina Ojanen Monte Rosalla Kuva: M. Laukkanen |
Pitkin syksyä minulta kyseltiin, mitä aion seuraavaksi.
– Ei aavistustakaan, vastasin ja jatkoin virnistellen, että kaikenlaisia ideoita on, mutta aika saa näyttää. Tunnen jo itseni ja tiesin, että jotain tulee taas. Olen oppinut nauttimaan omasta intuitiivisuudestani. Saatan olla epätietoisuuden tilassa pitkäänkin. Kun oikea asia tulee vastaan, tiedän kyllä, mitä minun pitää tehdä.
Syksyn mittaan innostuimme miesystäväni kanssa ajatuksesta vaeltaa Haltin huipulle. Matka pohjoisen karuihin maisemiin on suunnitteilla ensi kesäksi. Joulukuun loppuun mennessä on karttoja tuijoteltu useaan otteeseen, ja itselleni tyypilliseen tapaan olen jo ties kuinka monta kertaa pakannut rinkan mielessäni.
Mutta.
Marraskuun eräänä aamuna heräsin ja tajusin nähneeni unta kiipeämisestä vuorelle. Taas. Viikkojen kuluessa olin kyllä huomannut vuorenhuippujen olleen mielessä yhä useammin. Tiedätkö sen haikean kivistyksen rinnassa, kun eteen sattuu kuva haaveidesi kohteesta?
Minua oli kyllä varoitettu siitä, että vuorilla on taipumusta mennä “ihon alle”. Kerrottiin, että periksiantamattomuus on tärkeä osa lajia, koska jokainen kiipeilijä joutuu tilanteeseen, jossa olosuhteet estävät pitkään suunnitellun huiputuksen.
– Joskus sitten. Myöhemmin, toistelin itselleni.
Viikot kuluivat. Mielessäni pyörinyt vuorenhuipun kuva kirkastui, ja aloin tunnistaa sen tuttuakin tutumman muodon. Kivistys koveni.
Eräänä päivänä en enää voinut vastustaa kiusausta.
– Ihan vaan huvin vuoksi vilkaisen, vannotin itselleni. Taisin kyllä jo tietää, että peli oli menetetty sillä hetkellä, kun kirjoitin Googleen “Mont Blanc huiputus 2016”.
Ensin kuitenkin käytiin keskustelu, tai itseasiassa useampikin, tyttären kanssa:
– Kuule rakas, miltä susta tuntuisi, jos äiti kiipeäisi ensi vuonna sinne Mont Blancille? Jos sua yhtään mietityttää, en edes ala suunnitella mitään, kysyin tyttäreltä.
Tytär jännitti edellistä reissuani paljon ja olin päättänyt, etten enää aiheuta hänelle sellaista huolta. Jos hän hiukankin vastustaisi ideaa, en lähtisi uuteen yritykseen. Mutta onnistuneen kokemuksen myötä lapsen huoli oli hälventynyt ja varmistettuaan, että menen taas “jonkun taitavan kiipeilijän” kanssa, hän antoi luvan ilomielin. Kun parin viikon kuluttua kysyin uudelleen, vastaus oli sama. Kolmannella kysymällä hän hermostui:
– Usko nyt, ettei mua enää pelota!
Toinen tärkeä keskustelu käytiin miehen kanssa.
– Sun pitää tehdä, mitä sun pitää tehdä, mies hymyili. Se taitaa tuntea minut.
Elokuussa 2016 otan revanssin valkoisen daamin kanssa ja kiipeän Mont Blancille tavoitteenani huiputtaa tuo Alppien korkein vuori.
Tällä kertaa tarina on toisenlainen. Uusi reissu, uudet paikat, uusi reitti. Valmistaudun itsenäisesti, matkustan yksin. Samaa on vain vuori. Niin ja tietysti Vuorenvalloittaja.
En lupaa säännöllistä tarinankerrontaa blogiini kuten viime kerralla.
Mutta silloin tällöin kerron kuulumisia täällä ja kerron, kuinka valmistautuminen ja haavejahti sujuvat.
Taas mennään: Vuorenvalloitus 2016 alkakoon!
|
Vuorenvalloitus 2015: matkalla Monte Rosan huipulle Janiina Ojanen, M. Laukkala ja P. Halme Kuva: M. Laukkanen |
Like this:
Like Loading...
Anonyymi
Moi! Kiva että palasit ☺ tsemppiä tulevan suunnitteluun! Täällä seurataan takuuvarmana mukana!
Anonyymi
Moi!
On kyllä hieno fiilis, kun suunnitelmat ovat kirkastuneet. Ja tämän tekstin julkaisun jälkeen olo oli kuin olisin palannut omieni joukkoon… Olen siis tainnut kaivata Vuorenvalloitus-porukkaani. 🙂
Kiitos, että olet mukana myös tässä seikkailussa!
Anonyymi
Hei vaan! Viekö on edellistä seikkailua osa lukematta, mutta innolla jään odottelemaan tätä!!
Heti pari kysymystä. Mitä tarkoittaa itsenäisesti? Edelleen saman oppaan kanssa huiputus vai kuinka?
Anonyymi
Moi!
Edelleen olen ihan märkäkorva ja siksi lähden matkaan ammattilaisten kanssa. Liityn Adventure Partnersin kokoamaan ryhmään, johon tulee maksimissaan kuusi muuta kiipeilijää. Ja tietysti oppaat sitten lisäksi (Mont Blancin huiputukseen 1 opas per kaksi kiipeilijää).
Itsenäisellä tarkoitan, että treenaan yksin ja matkustan myös yksin. Minulla ja Monte Rosan kiipeilyparillani Lakulla on erilaiset jatkosuunnitelmat.
Tällä kertaa siis opaskin on eri. Pette Halme, joka vei minut Vincent-Pyramidelle ja Monte Rosalle, on huippuammattilainen ja lisäksi vielä erittäin mukava tyyppi. Toivon vielä pääseväni kiipeämään hänen kanssaan.
Mutta päädyin lähtemään tällä kertaa eri jengin matkaan, koska näin kokonaisreissu on erilainen kuin viimeksi suunniteltu ja toteutettu.
Kerron tästä kaikesta lisää myöhemmin! 🙂
Mahtavaa, että olet mukana!
Unknown
Kiitoksia vastauksista (super nopeista sellaisista)! Jään innolla seuraamaan tilannetta ja heti lisätoiveena saada treeniohjelma näkyviin 😉
Anonyymi
Mitä kiipeilyparisi sitten aikoo tehdä? Eikö ole pelottavaa kiivetä ihan tuntemattomien kanssa?
Anonyymi
Kyllä varmasti ainakin jonkinmoisella tarkkuudella innostun treenailusta kertomaan. Tästä tulee hauskaa!
Anonyymi
En oikein arvaa ryhtyä Lakun asioita kirjoittelemaan. Mutta sen verran sanon, että viimeisimmän tietoni mukaan taisi myös Lakua puraista kiipeilykärpänen. 🙂
Ei minua pelota kiivetä uuden porukan kanssa. Meille järjestetään tilaisuuksia tutustua toisiimme etukäteen eli lähdettäessä ei enää olla vieraita.
Viimeksi koko jengi oli loistava ja olisin mielelläni voinut kiivetä kenen tahansa mukana olleista kanssa. Luotan siihen, että saamme hyvän jengin kasaan myös tälle tulevalle keikalle.
Varmistan, että itse olen valmiudessa suoritukseen ja luotan, että muut tekevät samoin!
Marko Laukkanen
Hei kaikille,
Minun elämä on viime aikoina mennyt kotia remontoidessa. Sain juuri keittiön valmiiksi, jeee… seitsemään vuoteen eka kerta kun kaikki pelaa niin kuin pitää. Mä oon ihan likeissä kun kaasu virtaa muustakin kuin retkikeittimestä! Tähän saakka aina joku muu on muuttanut "keittiööni" ja mä rikkinäiseen taloon. Ensi kesänä laitan taloon vielä uuden vesikaton ja sen jälkeen on taas aika uusiin seikkailuihin.
Olen antanut läheisille ennakkovaroituksen Elbrusin huiputuksesta, jahka talous sallii… naurua. Menee aikasintaan vuodelle 2017. Olisi jännittävää päästä tutustumaan venäläiseen kiipeilykulttuuriin..
Mutta juuri nyt keskityn arkisiin asioihin ja nautin niistä..
Janiina ei tarvitse minua huipulle noustakseen. Sen naisen sisulla ja päättäväisyydellä ei ole mitään rajaa. En epäile hetkeäkään ettemmekö kuulisi pian taas huiputusuutisia…
Anonyymi
Moi Janiina! No tulihan se siltä,seuraava valloitus,en osannut odottaa näin nopea toimintaa mut hyvä näin,on sit mitä seurata.En yhtään ihmettelis vaikka kalenteris lukis jo Everestin valloitus syksyllä 2017.Sitkeyttä ja tahdonvoimaa tuntuu olevan enemmän kuin paljon.Tsemmppiä ja voimia tulevaan.T..
Anonyymi
Hahahaa! Ei taida ihan vielä paukut riittää Everestille. 😀 Koetataan nyt ensin saada Blanc huiputettua ja katsotaan sitten seuraavia seikkailuja.
Onpas hauska nähdä sinutkin täällä!
Kivaa uutta vuotta!