Vuorenvalloitus 2023 saa jatkoa – lähtöön aikaa 70 päivää!

Peak Lenin oli valtavan hieno ja arvokas kokemus, ja minulle jonkinlainen käännekohta. Nyt ymmärrän paremmin, mitä kehoni tarvitsee, jotta se saavuttaa 6000–7000 metrin korkeuden suorituskyvyn. Lukuisat keskustelut oppaamme Pablon kanssa pyyhkivät pois huolen, etten ehkä pystyisi. Opas saattoi kolmenkymmenen vuoden kokemuksella vähintäänkin sadoista kiipeilijöistä todeta, että on nähnyt kaltaisiani kiipeilijöitä ennenkin. Siinä missä alppikorkeuksissa pärjään aggressiivisellakin nousutahdilla, korkeammilla vuorilla tarvitsen konservatiivisemman lähestymisen eli enemmän aikaa ja climb high & sleep low -strategian kehon sopeuttamiseen.

Kirgisiasta paluun jälkeen totesin tarvitsevani harjoitusta oikean nousustrategian löytämiseksi ennen Ama Dablam -tyyppistä suurta ja teknistä vuorta. Niinpä takahampaita kiristellen peruin ensi vuodelle varatun Ama Dablam -nousun. “Tämä ei ole peruutus, vaan lykkäys,” toistelin itselleni, mutta myönnettävä on, että kalkki tuntui karvaalta. Taas kerran vuoret ottavat naisesta mittaa, ja suurin matka tehdään pään sisällä, – mutta periksi en aio antaa.

Tiedän kuitenkin, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Parin lähivuoden tavoitteeksi asetan muutaman 6000-metrisen vuoren kiipeämisen. Huippukorkeuteni on tällä hetkellä 6200 metriä, ja tuota rajaa aion työntää asteittain ylöspäin ja oppia samalla, kuinka kehoni toimii ja mitä se vaatii. Olen jo katsellut muutamaa kiinnostavaa huippua Nepalissa ja Etelä-Amerikassa. Niiden joukosta löytyy varmasti sydämen vievä kohde ensi vuodelle!

Syksyn kuukaudet ovat kuluneet toisenlaisen haasteen parissa. Tuntuu yhä aivan uskomattomalta, että lapsuuden unelma on toteutumassa, ja minulla todella on kustannussopimus Suuri huiputus -teokselleni! Kuten vuoriunelmatkaan, tämäkään ei toteudu helposti vaan viime kuukausien ajan olen käyttänyt jokaisen vapaahetken ja viikonlopun käsikirjoituksen hiomiseen.

Kaiken keskellä minua on piinannut tunne, että jotain puuttuu. Osittain se on johtunut varmasti siitä, että kirjan kirjoittaminen on palauttanut minut vuorille, joilla olen aiemmin kiivennyt. Osin varmasti syynä oli Peak Leninin nousun ennenaikainen katkeaminen kolmosleiriin. Mutta pian Peak Leniniltä paluun jälkeen alkoi tuntua aivan mahdottomalta ajatukselta, että seuraava vuorireissu tapahtuisi vasta vuoden kuluttua. Aikani pyörin ajatuksen kanssa kuin tulisilla hiilillä.

Elokuun lopun aurinkoisena iltapäivänä ajoin kohti kustantajani Gummerruksen toimistoa matkalla tapaamaan kirjani tuottajaa. Jostain syystä koko aamun ajatukseni olivat olleet Afrikassa, Tansaniassa. Olen haaveillut sinne paluusta aina siitä lähtien, kun huiputin Mount Merun ja kiipesin Kilimanjarolla vuonna 2018 (tarina alkaa täältä: Puhuiko Attenborough totta?). Tuolloin Mount Merun huiputuksen jälkeen sain ruokamyrkytyksen Moshi-kylässä ja vaikka onnistuin pöpön kourissa kiipeämään Kilimanjaron yläleiriin asti, lopullinen huiputus jäi tekemättä. Vannoin palaavani, mutta teknisempien vuorten ollessa kiinnostuksen kohteina, päädyin ajattelemaan, että palaan Kilimanjarolle “sitten joskus, kun teknisemmät vuoret eivät ole enää mahdollisia”. Kuitenkin jostain syystä ikävä Tansaniaan ja Kilimanjarolle on ollut hyvin läsnä nämä vuodet. Tuossa maassa ja vuoressa on jotain hyvin erityistä.

Värikäs Moshin kylä ja Kilimanjaro pyörivät nytkin ajatuksissani, kun kurvailin Helsingin katuja kohti Gummerruksen toimistoa. Yhtäkkiä radiosta alkoi soida Toto-yhtyeen Africa-biisi, ja palaset vain jotenkin loksahtivat kohdilleen. Miltei myöhästyin tapaamisesta, kun istuin rakennuksen edessä parkkipaikalla googlettamassa kiivaasti. Tytär lähtisi isänsä kanssa joululomalla reissuun. Lomapäivät töistä olivat Peak Lenin -reissun myötä vähissä, mutta joulun pyhät mahdollistaisivat poissaolon minimoinnin. Yksitellen palaset loksahtelivat kohdilleen…

Ja niin siinä sitten kävi, että jouluaattona, kun muut istuutuvat aaton herkkupöytään, minä astun lentokoneeseen. Olen suorastaan riehakkaan onnellinen kertoessani sinulle, että Vuorenvalloitus 2023 saa jatko-osan, ja minä palaan Kilimanjarolle:

70 päivää lähtöön!

(Tekstin kuvat vuoden 2018 Kilimanjaro-reissulta)

Previous

Vetäytyminen Peak Leniniltä

Next

Soolona Kilimanjarolle – kuusi viikkoa lähtöön!

1 Comment

  1. Anonymous

    Mahtavaa kuulla kirjast ja uudest reissusta. kivaa syksyyn teille. t.Leena

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén